tiistai 20. toukokuuta 2014

Sanomalehtiä digitaalisina

Teuvan kirjastossa on ollut käytössä ePress-palvelu jo jonkin aikaa. Palvelussa voi lukea kotimaisia sanomalehtiä digitaalisena näköispainoksena. Eli samoja lehtiä, joita tulee paperisena postilaatikkoon. Aikaisemmin lehtiä sai lukea tietokoneen ruudulta yläkerrassa, mikä ei ollut toimiva ratkaisu. Mutta nyt hankerahoituksen avulla kirjasto on voinut hankkia iPad-laitteen, jossa olevalla ePress-sovelluksella lehtien lukeminen käy todella helposti.

iPad on laitettu alakerran aikuisten osaston sohvapöydälle ja sitä voi tulla vapaasti ihmettelemään ja sormeilemaan. Palvelussa on tällä hetkellä yli 120 sanomalehteä ja määrä kasvaa koko ajan. Mukana on pieniä paikallislehtiä kuten Tejuka sekä suurempia maakuntalehtiä kuten Satakunnan Kansa, Lapin Kansa, Kaleva, Maaseudun Tulevaisuus ja Kainuun Sanomat. Lisäksi lehtilistassa on useita ruotsinkieliä lehtiä.

ePress-palvelu lisää Teuvan kirjaston sanomalehtien valikoimaa moninkertaiseksi ja joidenkin osalta tuplaa tarjonnan. Jos paperilehti on varattu, kannattaa tarkistaa olisiko se ePress-palvelussa ja pääset lukemaan täysin samaa lehteä. Mutta parasta kaikessa tässä on se, että lehdet ovat ehdottoman tuoreita. Kun isommat päivälehdet tulevat kirjastolle postin kantamana päivän tai parin viiveellä, niin ePress-palvelussa lehti on luettavissa heti tuoreeltaan.

iPad-laitetta on turha pelätä. Se on kosketusnäytöllä toimiva kapistus, jonka toiminnan oppii melko nopeasti. Itse ePress-sovellus on myös yksinkertainen. Henkilökunta avustaa tarvittaessa ja esittelee palvelua.

Aki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti