perjantai 3. toukokuuta 2019

Juhlavuoden hanke käynnistyi

Kati työpisteellään valmistelemassa syksyn asioita.
Kirjaston 170-v juhlavuoden hanke käynnistyi nyt toukokuussa toden teolla, kun hanketyöntekijä
Kati Aho aloitti vapun jälkeen. Hän toimii hankkeen pääasiallisena toimijana ja muu kirjaston henkilökunta osallistuu oman työn ohessa hankkeen toteuttamiseen. Tämä on meidän kaikkien yhteinen ponnistus. Toukokuun aikana tehdään valmisteluja ja tarkennetaan suunnitelmia syksyä varten, jolloin päästään toteutuksen pariin.

Juhlavuoden hankkeen nimi on 'Teuva lukee' ja se oikeastaan tiivistää koko homman idean. Haluamme toimia lukemisen edistämisen puolesta ja hankkeen ydin on kohdistettu lapsiin ja nuoriin Teuvan kuntastrategian mukaisesti. Se tarkoittaa sitä, että teemme kovasti yhteistyötä koulujen sekä eskarin kanssa. Emme toki unohda muuta väestöäkään vaan tarjoamme heille isompia ja pienempiä tapahtumia kirjastolla ja kirjaston ulkopuolella - kaikki jotenkin lukemiseen tai kirjastoon liittyen.

Kaikesta vuoden aikana tapahtuvasta (ja jo tapahtuneesta) viestimme koostetusti juhlasivujen kautta teuva.fi/kirjasto170. Näitä sivuja kannattaa käydä aina silloin tällöin katsomassa. Yleisötapahtumista ilmoittelemme aina erikseen myös useissa viestintäkanavissa.

Näin hankkeen alkamisen kunniaksi saimme myös käyttöömme hienon juhlavuoden logon, jonka on suunnitellut teuvalainen Saara Rantala. Hänet tullaan palkitsemaan kirjakaupan lahjakortilla.

Aki


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti