keskiviikko 12. tammikuuta 2022

Kirjasto on avoinna


Kirjaston blogi on ollut pienellä tauolla, mutta koitetaan saada siihen taas vähän eloa. Jatkossa kirjoitukset ovat myös varmaan vähän lyhyempiä.

Tammikuun osalta ajankohtainen asia on edelleen korona ja sen kanssa toimiminen. Kirjasto on tällä tietoa auki melkolailla normaalisti. Eli sisään saa tulla ja olla paikalla aivan vapaasti niin kauan kuin on tarve. Asiakaskoneet ovat käytettävissä myös tavalliseen tapaan. Ainoa uusi rajoitus on, että olemme vähentäneet asiakaspaikkoja lehtisalista ja muista tiloista, joissa on voinut oleskella. Tällä pyrimme välttämään ruuhkia. Tätä keinoahan on käytetty jo aikaisemmin, joten sinänsä siinäkään ei ole mitään uutta.

Koulun ja varhaiskasvatuksen ryhmien kirjastokäynnit on ajoitettu tammikuun ajaksi aamupäivään ennen kuin ovet avataan yleisölle.

Edelleen suosittelemme käyttämään kasvomaskia kirjastokäynnillä ja huolehtimaan käsihygieniasta. Sairaana ei kannata tulla, vaan pyytää vaikka tuttavaa hoitamaan kirjastoasiansa.

Katsotaan sitten miten tilanne kehittyy ja mitä tehdään helmikuussa. Toivottavasti kirjasto pysyy avoinna myös silloin.

Aki


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti