keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Tertun läksiäiset

Kirjastolla oli eilen juhlava ja vähän haikeakin tunnelma. Pitkäaikaisella kirjastovirkalijalla Terttu "Tepa" Syväluomalla oli viimeinen työpäivä ennen hyvin ansaitulle eläkkeelle siirtymistään. Paikalla oli väkeä lähes kolmekymmentä henkilöä, nykyisiä ja entisiä työkavereita kirjastolta sekä monenlaisia tuttuja ja läheisiä muista kunnan tehtävistä.

Virallista osuutta olivat sivistystoimenjohtaja Erkki Nevanperän puhe ja kunnan antamat huomionosoitukset. Sen jälkeen muut pääsivät antamaan omat läksiäislahjat saatesanojen ja runojen kera. Tepa itse piti tunteikkaan kiitospuheen ja sitä kuunnellessa silmäkulma taisi kostua itse kullakin.

Juhlallisuuksien jälkeen oli kahvipöydän vuoro. Antimet olivat runsaat ja maistuivat makoisalle.

Juhlan lisäksi viimeiseen työpäivään mahtui myös ihan tavallista kirjaston arkea. Aamu alkoi aineiston palautuksella sekä hyllytyksellä ja myöhemmin iltapäivällä oli vielä aikaa asiakaspalvelulle. Saipa Terttu vielä pitkäaikaselta asiakkaalta kukkapuskan ja halauksen päivän päätteeksi.

Yksi jakso Teuvan kirjaston historiassa on nyt ohi ja kiitämme kaikki vielä Terttua sydämellisesti kaikesta siitä mitä olet kirjaston eteen tehnyt.

Aki

3 kommenttia:

  1. Sydämelliset kiitokset Sinulle Terttu erinomaisesti sujuneesta työtoveruudesta ja kirjastotyölle koko sydämestäsi omistautumisesta. Oli Iso Ilo rakentaa kanssasi teuvalaisia palvelevaa kirjastoa. Kirjaston henkilökunta ja asiakkaat kaipaavat Sinua ja palvelualttiuttasi.
    Toivotan leppoisia eläkepäiviä, iloa ja terveyttä!
    Raija

    VastaaPoista
  2. Voi kyllä te menetitte Tertussa herttaisen, hymyilevän, auttamaan alttiin, opastavan, keskustelevan ja poikkeuksellisen miellyttävän ihmisen lisäksi koko kirjaston kotoisasta ilmapiiristä suurimman osan. Se, jos mikä, on surullista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelen molemmille kommentin lähettäneille, että näin lämminhenkiset kommentit jäivät odottamaan julkaisua liian pitkäksi aikaa. t. Aki

      Poista