maanantai 2. helmikuuta 2015

Maali haisee

Nyt on sitten päästy remontissa siihen vaiheeseen, että henkilökunnan sisäänkäynti on suljettu ja työntekijöiden käynti kirjastoon tapahtuu jonkin aikaa vain pääoven kautta. Tämä poikkeusjärjestely koskee asiakkaista käytännössä vain aamupäivisin kirjastossa käyviä koululaisia ja muita ryhmiä. Suljetun oven takana käytävillä ja portaikossa on paikkailtu ja maalattu seiniä.

Ja kuten asiakkaat ovat jo varmasti huomanneetkin - maali haisee. Osin maalaamista tullaan tekemään myös asiakastilojen puolella, joten pyrimme tuulettamaan kirjastoa mahdollisimman hyvin, jotta siitä ei kukaan kärsisi mahdottomasti.


Pian käsittelyyn tulevat myös lasten ja nuorten osastot, joissa kattoon asennetaan kattolevyjen väliin listat. Työstä aiheutuu pölyä ja tämän vuoksi kirjahyllyjä ja kirjoja suojataan pressuilla työn ajaksi. Aamupäivisin osa aineistosta voi olla siten piilossa suojien alla, niin ettei niitä voi lainata. Pressut otetaan pois noin klo 12 joka päivä, joten normaalin aukioloajan puitteissa lainaaminen onnistuu entiseen tapaan.

Aki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti