torstai 28. kesäkuuta 2018

Poistokirjojen vyöry

Vajaan viiden viikon päästä on taas Elolystit ja kirjaston poistokirjamyynti. Tässä hieman ennakkomakua tulevasta.

Olemme poistaneet ahkerasti tänä vuonna ja se tulee näkymään myös kirjamyynnissä, siitäkin huolimatta, että helmikuussa Lainanpäivänä järjestimme ylimääräisen myyntipäivän. Silloin ei ollut kaikki mahdollinen myynnissä ja sen jälkeen poistoja on kertynyt hurjasti. Tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla olemme poistaneet lähes 2000 nidettä. Siinä on kasvua 260 prosenttia verrattuna vuoden 2017 vastaavaan aikaan (760 nidettä). Poistoja on tehty joka puolelta taloa, joten kirjoja löytyy varmasti moneen makuun.

Kuten kuvista näkyy, pöydän aluset, varastohyllyt ja muut paikat alkavat olla jo täynnä vähän siellä ja täällä. Elolysteillä kannattaa siis tulla kirjastolle tekemään löytöjä. Varsinainen myynti on tiistaina 31.7. klo 12-17 ja myymättä jääneet kirjat ovat vielä jonkin aikaa esillä kirjaston sisällä samoilla hinnoilla.

Aki

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti