tiistai 4. syyskuuta 2018

Mennyttä ja tulevaa

Kesä meni ja on aika herätellä blogiakin horroksesta. Keskikesä on aina vähän hiljaisempaa aikaa Teuvan kirjastossa, mutta sitä enemmän onkin sitten toimintaa Elolysteillä, joihin kirjastokin osallistuu omalla panoksellaan. Poistokirjamyynti oli jälleen magneetti, joka veti väkeä paikalle hyvin ja nyt toisen kerran järjestetty satupiknik ja katuliitu-tapahtuma onnistui erinomaisesti. Sää oli suosiollinen (toisin kuin vuosi sitten) ja satuja tuli kuuntelemaan kirjaston takapihan nurmikolle noin 70 ihmistä. Lähes kaikki tekivät myös liitutaidetta satuhetken jälkeen kirjaston etupihalla. Tällainen suosio kannustaa jatkamaan kesän perinnettä myös ensi vuonna.


Kesällä on aikaa puuhata kaikenlaista ja Eepos-kirjastot halusivat järjestää yhteisen Lukupässi-kesälukukampanjan. Tämäkin onnistui todella mainiosti, sillä pässejä kertyi seinälle noin 60 kappaletta. Moni toi useammankin pässin. Kaikki osallistujat saavat diplomitodistuksen ja aiheeseen sopivan pinssin kiitokseksi osallistumisesta. Lisäksi arvottiin viisi onnekasta, jotka saavat vapaalipun Kino-kuvaan. Kaikille mukana olleille on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Ehkä ensi kesänä on myös jotain vastaavaa.
 
Tapahtumat ja muu vastaava toiminta ovat nykyään yksi olennainen osa kirjaston toimintaa. Ne liittyvät aina jollakin tavalla siihen, mitä kirjastolla on tarjota - eli kirjallisuuteen, elokuviin tai musiikkiin. Jo vakiintuneet toimintamuodot, kuten lukulemmikki ja satuhetket alkavat jälleen näin syksyn saapuessa. Ilahduttavasti Pepille kävikin ensimmäisellä kerralla lukemassa kolme lasta ja varauksia seuraavaan kertaan tuli jo kaksi. Ensimmäinen satuhetki on juuri tulossa tätä kirjotettaessa.

Suunnitelmissa on tietenkin myös kertaluontoisia juttuja, joista nyt päällimmäisenä on syysloman ajalle suunniteltu Soturikissat-tapahtuma. Soturikissat-kirjasarja on todella suosittu ja odotammekin mielenkiinnolla kuinka tapahtuma vetää kirjasarjan ystäviä paikalle. Emme paljasta vielä mitä päivä pitää sisällään, mutta kannattaa seurata ilmoittelua ja tulla lopulta paikalle.

Ensi vuodellekin on jo mielessä monen moista, mutta niistä sitten myöhemmin.

Aki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti