maanantai 4. marraskuuta 2013

ePress

Kirjaston asiakkailla on ollut jo runsaan vuoden päivät mahdollisuus lukea digitaalisia näköispainoksia lukuisista suomalaisista sanomalehdistä. Kyse on ePress-palvelusta. Tällä hetkellä palvelusta löytyy lehtiä yli 100 kappaletta, joista suurin osa on TEJUKAn tyyppisiä pieniä paikallislehtiä eri puolelta Suomea, mutta mukana on myös suurempia maakuntalehtiä tyyliin Turun Sanomat ja lisää on tulossa ensi vuodeksi. Kirjaston sanomalehtivalikoima on moninkertainen, kun lasketaan ePressin sisältämät lehdet mukaan. Lisenssejä kirjastolle on ostettu yksi, joten lehtiä voi selata yksi asiakas kerrallaan. Palvelun käyttäminen ei vaadi rekisteröintiä taikka salasanoja ja lehtiä pääsee lukemaan yläkerrassa kirjaston aikuisten tietokoneilla lehtisalin vieressä.

Tai ainakin nyt pääsee...

Oli nimittäin käynyt niin, että tässä taannoin alkuvuonna kirjaston tietokoneverkkoon tehtiin muutoksia ja koneiden IP-osoitteisiin tuli muutoksia. Tämän seurauksena ePress-palvelu putosi pois tarjonnasta asiakkaiden koneilta. Tämä huomattiin toisen asian yhteydessä vasta viime viikolla. Ei ihme, ettei palvelu ollut saanut kovin kovaa suosiota ja käyttäjäluvut näyttivät käytänössä nollaa. Kukaan ei tosin ole tullut huomauttamaan siitä, että lehtiä ei pääse lukemaan, eli ehkä käyttäjiä ei niin valtavasti olisikaan, mutta silti... Kyllähän palvelun pitää toimia, jos sitä aiotaan tarjota.

Nyt siis asia on korjattu ja lehtiä pääsee lukemaan. Pahoittelen kovasti, jos joku on yrittänyt eikä ole onnistunut. Ensi vuoden puolella tulemme panostamaan tämänkin palvelun esilletuomiseen entistä enemmän. Suunnitelmia on muhimassa, joten palataan asiaan.

Aki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti