torstai 28. toukokuuta 2015

Hannelen läksiäiset

Viimeisen työpäivän hyllytystä kirjaston hämyssä.
Tänään torstaina on Hannele Haaviston viimeinen työpäivä Teuvan kirjastossa ennen eläkkeelle siirtymistä. Aamu alkoi vielä tavallisilla rutiineilla palautusten ja hyllyttämisen parissa, mutta muuten päivä onkin hyvin erityislaatuinen.

Aamupäivällä pidetyssä läksiäistilaisuudessa oli paikalla noin 15 entistä ja nykyistä työkaveria. Tunnelma oli koskettava ja hieman haikeakin, kun Hansu muisteli monia vuosien varrella tapahtuneita asioita.

Kunnalta Hannele sai virallisina läksiäislahjoina mm. kultaisen ansiomerkin 30 vuoden työurasta kunnankirjaston palveluksessa. Huomionosoituksia oli luovuttamassa sivistysjohtaja Pauliina Niemi sekä sivistyslautakunnan sihteeri Paula Simelius.

Sivistysjohtaja Pauliina Niemi luovuttaa ansiomerkin.
Kunnan työntekijät olivat keränneet oman lahjansa kirjekuoreen, jonka sisällöstä Hannele voi nauttia haluamallaan tavalla. Moni antoi myös henkilökohtaisia muistamisia, mm. runon ja käsityön muodossa. Ja kukkia tuli totta kai sylillinen. Kaiken muistamisen jälkeen Hansu lausui vielä omat kiitossanansa liikuttavaan tapaan.

Perinteiseen tyyliin puheiden jälkeen nautittiin kakkukahvit, jotka olivat jälleen runsaat ja makoisat. Rääppiäisillekin jäi vielä ihan riittävästi.

Juhlapöydän antimia.
Läksiäisvieraat nauttivat mukavasta ja lämpimästä tunnnelmasta kahvipöydässä rupatellen ja lähtivät tahoilleen varmasti mahat täynnä.

Hannelen työpäivä jatkuu vielä hetken, kunnes koittaa uusi aika. Ensin kesäloma ja sitten ansaitut eläkepäivät. Vääjäämättä Teuvan kirjastossa tapahtuu sukupolven vaihdosta, kun pitkäaikaiset työntekijät siirtyvät eläkkeelle ja nuoremmat jatkavat kirjaston asiakkaiden palvelemista.

Kiitos Hansu sinulle vielä meidän kaikkien puolesta siitä mitä olet kirjaston ja sen asiakkaiden hyväksi tehnyt ja leppoisia eläkevuosia.

Aki



keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Kaikki alkaa aakkosista


Aika se vain juoksee. Viimeinen harjoitteluni loppuu ja valmistun lauantaina. Nyt alkaa töiden metsästys. Ensimmäinen hakemus on jo toimitettu – saas nähdä kuinka käy!

Uutena asiana viimeiselle työssäoppimisjaksolleni tuli (ainakin) luettelointi, ja sitä minä jännitin! Kauhukuvat eri tietokantojen syövereistä kummittelivat mielen perukoilla.  No, onnistuihan se – ja on vielä mukavaakin. Kiitos paljon kirjaston väelle opetuksesta! Onhan (luetteloinninkin) osaamisessa vielä aukkoja ja kokoajan opin uutta mutta minulle luettelointi on ollut koko ajan hyppäämistä ahaa-elämyksestä toiseen.

Näinä viime viikoilla olemme koko kirjastoväen kanssa miettineet aakkostusta. Yksinkertainen asia vai mitä? Ei kuitenkaan aina. Kaikki alkoi englanninkielisistä Mac- ja Mc-alkuisista sukunimistä. Nämähän lausutaan samalla tavalla ja tarkoittavat samaa. Ne on myös hyllytetty aikaisemmin samaan paikkaan (Mc luettu Mac:nä), ja hyllytetään edelleenkin joissain kirjastoissa. Entäs sitten sellaiset kirjaimet/merkit kuin æ, ø, đ ja þ? No, æ:n voi päättelemällä saada oikeaan paikkaan ae-kohtaan mutta muut? Jotta asia ei jää vaivaamaan mieltänne, voin kertoa että, ø luetaan ö:nä, đ d:nä ja þ th:na; sitä ei olisi heti arvannut! Lisäapua aakkostusongelmiin löytyy mm. https://www.cs.tut.fi/~jkorpela/abc.html -sivulta.

Kirjaston salaiseen maailmaan saan pulahtaa jälleen kesällä, kun tulen Teuvalle lomittajaksi. Tulisikohan silloinkin vastaan uusia, vierasperäisiä kirjaimia? Innolla odotan.

Näiden tuuminkien myötä toivotan itse kullekin lämmintä kesää ja nähdään heinäkuussa!

Kati

Väärä hälytys

Näin sitä oppii uutta. Ei meillä kirjaston sisällä siis olekaan mitään kätköä. Kiitos vain kaikille edelliseen kirjoitukseen kommentteja lähettäneille. Ajatus toki oli ihan jännä, että olisi ollut. Mutta asia ylitti ainakin jonkinlaisen uutiskynnyksen, koska blogin kävijälaskuri meni ns. katosta läpi. Samoin TeuvaOn facebook-sivun linkkiä on klikattu valtavasti. Geokätköilypiireissä sana näköjään kiirii nopeasti.

Toki tuon "hyllyllä" termin olisi voinut ymmärtää oikeinkin, kun eihän kirjastossakaan kirjat ole hyllyllä vaan hyllyssä. Jos nyt hiuksia aletaan halkomaan...
Jossakin täällä on kätkö...

Jossain tässä kirjaston ympäristössä kuitenkin on siis kätkö. Joku kommentoija kertoi, että lupakin on kysytty ja varmasti aivan oikealta taholta, joten asia on sikälikin ok. Pitää tarkkailla pihamaata nyt jatkossa vähän "sillä silmällä", jos siellä ollaan etsimässä jotain.

Mutta jos jotain asian harrastajaa kiinnostaa saada oma kätkö kirjaston sisälle, niin voi tulla juttelemaan minun kanssa siitä, mikä voisi olla mahdollinen paikka. Vaikka ymmärsin, ettei tämän tyyppiset kätköt ole ollenkaan tavanomaisia, vaan kätköt ovat yleensä ulkona.

Aki

tiistai 26. toukokuuta 2015

Geokätkö kirjastossa

Kaikkeen sitä törmää, kun on kirjastossa töissä.

Eilen iltapäivällä oli kaksi nuorta poikaa tullut lainaukseen kyselemään opaskirjaa geokätköilystä. Kun sellaista ei meidän hyllystä löytynyt, sain käsiini hankintaehdotuksen. Jos hankintoja tehdessäni tällainen geokätköilystä kertova kirja tulee vastaan, niin sen voisi hankkia.

Minäpä siinä sitten vielä aloin katsomaan, että mikähän se tilanne asian suhteen on ja päädyin pian geokätköilysivustolle www.geocache.fi. Löysin sivustolta sitten oppaankin, joka varmasti olisi ollut sopiva pojille. Tässäpä linkki suoraan oppaaseen. Ehkä tämä opas oli jo tuttukin.

Mutta siinä etsiessä törmäsin muuhunkin. Nimittäin tietoon, että Teuvan kirjastossa, ja kaikesta päätellen siis kirjaston sisällä, on piilotettuna geokätkö.


Ensimmäinen kuvakaappaus geokätkösivuston tiedoista kertoo, että kyse on vain premium-jäsenille avautuva vihje. Joten emme tiedä missä tämä kätkö tarkalleen sijaitsee. Se kuitenkin selviää, että kätkö on laitettu paikalleen 28.1.2015. Eli aika tarkkaan neljä kuukauta sitten. Kätkön koko on "micro" ja oppaasta löytyi sillekin määritelmä. "Micro on yleisimmin filmipurkki tai suunnilleen sen kokoinen rasia johon mahtuu vain lokikirja (tai yleensä lokilehtinen) kävijöiden lokkauksia varten ja kynä." Pieni vihreä laatikko kuvassa vasemmalla taas kertoo, että kyseessä tavallinen peruskätkö.


Toinen kuvakaappaus antaa vielä lisävihjeen, että kätkö on hyllyllä ja että sen vaikeustaso ja kätkön maasto ovat 1,0. Eli helppo pitäisi olla.

No, sen voin sanoa, että emme ole kätköön törmänneet tai ainakaan kukaan ei muista (tai tunnusta, heh!). En tiedä onko kukaan muukaan. Sitäkään ei voi varmaksi sanoa, että onko kätkö ylipäänsä vielä hyllyssä. Mutta oletus on, että hylly on asiakastiloissa.

Geokätköily on hauska harrastus. Itse olen sitä lasten kanssa testaillut muutaman kätkön verran ihan noin huvikseen ja ilman mitään GPS-laitteita tms. Eikä sekään sinänsä haittaa, että kirjastoon on laitettu kätkö, mutta sen verran kätkön piilottajalle voisi viestiä laittaa näin blogin välityksellä, että kirjaston henkilökunnan olisi ns. "ihan kiva" tietää missä kätkö tarkalleen sijaitsee. Voi olla, että tärvelemme kätkön tahattomasti tai jos joku sen meistä löytää, niin sen myös poistaa ja hävittää tietämättä mikä se oli. Jos paikka on kaikin puolin ok, niin sielläpä on. Emme kerro tietoa eteenpäin.

Sitä jäin vain miettimään, että jospa kätkön tekijä on sitten kuitenkin joku meistä työntekijöistä...

Aki

perjantai 22. toukokuuta 2015

Minivampyyrit Perälässä ja Äystöllä

Tänään oli Perälän ja Äystön kouluilla erilainen päivä, kun Henry Ahon kirjoittama ja Harri Istvan Mäen kuvittama toinen Minivampyyrit-kirja julkaistiin kouluilla järjestetyissä kirjailijavierailuissa. Uuden kirjan nimi on Minivampyyrit ja sihisevien liskojen saattue. Ja kuten ensimmäisessä osassa, myös tässä kirjassa seikkaillaan Teuvan maisemissa. Kirjastolle on tilattu kolme kappaletta kirjaa, jotka ovat aivan pian lainattavissa.

Harri piirtää minivampyyriä Perälässä.
Kouluilla kaikki oppilaat olivat kerääntyneet samaan tilaan kuuntelemaan ja ennen kaikkea kyselemään tekijöiltä kaikenlaista kirjan tekemiseen liittyvää. Julkkareiden aluksi luin pienen otteen kirjan alusta, jotta päästiin virittäytymään tunnelmaan ja sitten lapset saivat kysellä kirjan tekijöiltä kysymyksiä. Ja paljon hienoja kysymyksiä oli keksittykin. Henry ja Harri kertoivat omasta osuudestaan kirjan synnyssä ja kaikesta muustakin, mm. lempielokuvista ja lemmikkien määrästä.
Perälän koulun oppilaat kuuntelevat tarkkaavaisina.
Ja samalla Harrin kynästä syntyi taululle ja piirtoheitinkalvolle minivampyyrihahmoja sekä muita piirustuksia, jotka huvittivat kovasti lapsia. Molemmissa kouluissa muutama oppilas pääsi jopa malliksi, kun Harri näytti miten näppärästi ihmisenkin voi piirtää aivan näköisekseen muutamalla viivalla.

Harri piirteli koko ajan hahmoja. Tässä ollaan Äystön koululla.
Lisäksi molemmilla kouluilla oppilaat saivat osallistua neljännen minivampyyrikirjan tekemiseen, kun Henry kertoi, että lapset saisivat kertoa minkä näköinen naisminivampyyrihahmo kirjassa esiintyisi. Molemmilla kouluilla tuli hyviä ehdotuksia ja Harri piirsi ohjeiden mukaan hauskan minivampyyrin. Jätetään vielä arvoitukseksi, minkä näköisiä naisista tuli.

Henry kertoo kirjan tekemisestä Äystön koululla.
Lopuksi kirjailija oli lahjoittanut kuusi kirjaa molemmilla kouluilla arvontaan. Kaikille luokka-asteille arvottiin yksi kirja ja onnekkaat lapset saivat vielä omistuskirjoitukset kirjoihinsa molemmilta tekijöiltä.
Arvonnassa kirjan voittaneet saavat omistuskirjoituksen.

Iloisten ja rentojen tapahtumien jälkeen kotia kohti lähti hymyssäsuin itse kukanenkin. Oli mukavaa, että vierailut kyläkouluihin onnistuivat näin hienosti. Kiitos vielä koulun oppilaille ja opettajille lämpimästä vastaanotosta ja järjestelyistä. Tarkoitus on, että kirjaston järjestämiä kirjailijavierailuita on myös tulevaisuudessa.

Aki

maanantai 18. toukokuuta 2015

5 vuotta

Nyt pieni henkilökohtainen kirjoitus...

Toukokuun alkupuolella tuli täyteen viisi vuotta täällä Teuvalla kirjastonjohtajana. Aina kun katsoo asioita taaksepäin voi todeta, että menipä aika nopeasti, mutta toisaalta minusta tuntuu siltä, että se on ollut jo kohtuullisen pitkä aika. Ei sillä, että aika olisi käynyt pitkäksi tai en olisi viihtynyt, vaan viidessä vuodessa on ehtinyt tapahtua monia asioita, jotka vaikuttavat siihen, että menneet vuodet ovat jättäneet monenlaisia muistijälkiä mieleen ja ne tuntuvat hyvällä tavalla pitkiltä. Kirjastolla on ollut isompaa ja pienempää remonttia, on tullut ja mennyt työntekijöitä, monenlaisia tapahtumia ja tilaisuuksia on järjestetty ja lukemattomasti uusia ihmisiä on tullut tavattua.

Aluksi kaikki oli uutta, ihan kaikki. Tulin kirjastoalalle lähes pystymetsästä, ilman suurempaa kokemusta. Työn sisällön omaksumiseen meni aikaa ja kun samalla tutustui uusiin työkavereihin, niin ensimmäiset kuukaudet olivat ainutlaatuisia. Mutta hiljalleen työ tuli tutummaksi, vaikka näin jälkikäteen voi sanoa, että vähintään yksi valtuustokausi on sellainen jakso, että siinä näkee mitä kaikkea voi kirjastonjohtajan työhön liittyä näin kunnallisen byrokratian puitteissa. Ja sittenkin aina tulee lisää uutta opittavaa. Muutos on vakio, myös kirjastossa.

Toivotan Arto Juurakon (oikealla) tervetulleeksi Teuvalle.
Parin kuvan kautta voisin vähän muistella joitakin yksittäisiä juttuja tarkemmin. Kirjailijavieraat ovat luonnollinen osa kirjastojen toimintaa. Ensimmäinen kirjailijavierailu Teuvan kirjastolla minun osalta oli murrerunoilija Arto Juurakon vierailu Lainanpäivänä tiistaina 8.2.2011. Kalenterimerkinnän mukaan yleisöä paikalla oli 15 henkilöä. Olen oppinut, että tämä on jo hyvä lukema Teuvalla.

Sikäli tämä tilaisuus ei antanut oikeaa kuvaa kirjailijavierailuiden järjestämisestä, sillä aloitteen teki Juurakon asianhoitaja, joka ehdotti vierailua. Se kävi minulle, sovimme päivän ja siinäpä se. Toki markkinointia piti harrastaa aivan oma-aloitteisesti ja kaikesta päätellen se onnistui kohtuullisesti. Ilta oli kaikin puolin onnistunut, enkä saanut kammoa vierailuiden järjestämiseen. Tämän jälkeen erilaisia kirjailijavierastapahtumia on ollut noin kymmenkunta, osa muissa tiloissa kuin kirjastolla ja osa muiden kuin Teuvan kirjaston aloitteesta järjestettyjä, mutta vierailuita yhtä kaikki.

Kirjastonjohtaja työasussa.
Viiden vuoden aikana lapsille on myös järjestetty monenlaisia juttuja. Mieleenpainuvin on varmaankin vuoden 2011 valtakunnallinen Satupäivä, joka järjestettiin Teuvan kirjastolla 13.10. Tuolloin koko kirjaston väki lähti mukaan hauskaan päivään teemalla "pukeudutaan satuhahmoiksi". Saimme suurenmoisen avun Jurvan harrastajanäyttelijöiltä ja heidän teatterin puvustamolta, josta saimme vuokrattua loistavia asuja koko porukalle. Satuohjelmana oli Leila Sjöblom-Varttilan esittämä Pieni Punahilkka nukketeatteri-esitys, jonka hän esitti kolme kertaa päivän aikana.Vieraaksi olimme kutsuneet ainakin päiväkodin ja eskarin väkeä ja ehkä joitain muitakin, mutta joka tapauksessa talo oli täynnä lapsia koko päivän ajan. Ja kyllä oli asiakkaiden ilmeissä näkemistä, kun he kohtasivat kirjastossa nallekarhun, noidan, Peppi Pitkätossun ja vaikka ketä.

Tällaiset päivät ovat tietenkin työn suola, mutta toisaalta ihan se perus arkityö aineistohankintojen, työvuorolistojen tekemisien ja lautakuntaan menevien asioiden valmistelujen kanssa, noin muutaman mainitakseni, on ollut mukavaa ja palkitsevaa. Kivaa on siis ollut, josta saa myös kiittää työkavereita. Työt eivät tekemällä lopu, joten jatketaan eteenpäin ja katsotaan mitä touhutaan seuraavaksi.

Aki


keskiviikko 13. toukokuuta 2015

KMONKTNN: Sarjakuvanikkarin oppaat



Kyllä mä oon niin kateellinen teille nykynuorille.

90-luvulla ei ollut mitään. No, oli aika paljonkin kaikkea, paitsi ei oppaita sarjakuvien tekemiseen. Yksi YLE:n televisio-ohjelma (erinomainen Lähtöruutu Sarjakuvaan, 1994) ja legendaariselta Will Eisneriltä oli opas. Mestari Eisnerin teoksen viimeisin suomenkielinen painos on vuodelta Ei Ikinä. Comics and Sequential Art on merkkiteos ja sen löysi jos oli tarpeeksi säkää syntyä väkitiheämpään Suomenkolkkaan tai osasi käyttää kirjastoa. Tätä kirjoittavalle pyyhekumiuunolle Eisnerin opus oli täysin tuntematon vielä 2000-luvulle asti.

80-luvulla sarjakuvalla meni verrattain hyvin, ainakin 90-luvun näkövinkkelistä. 90-luvun näkövinkkelistä melkein kaikella kulttuurilla menee hyvin. Lama-ajan sarjakuvaharrastajat raapivat tähteitä 80-luvulta eli sarjakuvanaatikot elivät kädestä suuhun kuin pula-aikana konsanaan, mutta nyt ei rutista siitä.

Kutila ja Ahlqvist, korkinavaajat tulvaluukulla!

Nyt rutistaan siitä miten ennen ei voinut tietää miten sarjakuvia tehdään. 90-luvulla meillä oli vain yksi suomenkielinen opas: Kutilan ja Ahlqvistin Piirrä sarjakuvaa! Se oli ensimmäinen suomalainen sarjakuvanteko-oppikirja ja sen opetusten tukemana aloitteleva piirtelijä joutui kompuroimaan läpi 90-luvun. Joka paikassa toitotettiin, miten neliväripainatus oli kallista, värisarjakuvaa edes oppaassa käsitelty, ja ainoa keino saada tekosensa esille oli omakustantaa se ja roikkua joka taivaan tapahtumassa lappustensa kanssa. (Uskon muuten, että juuri tuo kokoontumisen kulttuuri on suurin syypää siihen miksi suomalainen sarjakuvakenttä on tajuttoman eloisa, monipuolinen, värikäs ja omaääninen ja hiukan sisäänpäin vinksallaan.)

Ilman herroja Ari Kutila ja Keijo Ahlqvist peräkylän lyijykynittäjä olisi raapinut päätään paperin sijaan. Piirä sarjakuvaa! opetti tietämättömälle sarjakuvasanastoa (mikä on strippi-sarjakuva?), tietoa piirtämisestä, perspektiivistä ja ihmiskehon mittasuhteista ja sarjakuvan työvälineistä (en ole tähän päivään mennessä törmännyt missään Rapidoon) ja teoriaa sarjakuvan lukusuunnista (mainion Mämmilä-esimerkin). On ihmeellistä miten paljon tietoa mahtuukaan 70:neen kuvitettuun sivuun, jos lukija ei tiedä entuudestaan mitään. Kuka tietää mistä Kutila, Ahlqvist tai herramunjee Mauri Kunnas ja Tarmo Koivisto olivat oppinsa saaneet, mutta peräkylän piirtäjä sai oppinsa Piirrä sarjakuvaa! –opuksesta.

Kutilan ja Ahlqvistin perässä

18 vuotta Kutilan ja Ahlqvistin jälkeen Mari Ahokoivun Sarjakuvantekijänopas saapui odottaville tussinmustille käsille. Ahokoivun otteessa on paljon kotimaisen sarjakuvan ominaispiirteitä. Ahokoivu piirtää itsensä sivuille kertomaan asioita. Keino on tuttu Scott McCloudin Sarjakuva  -Näkymätön taide teoksesta (jonka jokaisen sarjakuvaharrastajan pitäisi lukea), mutta mikä tekee Ahokoivun oppaasta juuri suomalaisen on sen rento henkilö- ja omakohtainen sekä omantyylinen ote. Oppaassa käsitellään nyt myös sarjakuvien värittämistä, niiden tekemistä tietokoneella, sekä lyhyesti sarjakuvayhteisöä, jota tekijä pitää arvossaan. Ahokoivu ilmaisee asiansa kevyesti ja itseironisesti. Kaunokirjoitukseen on vaan pakko tottua. Jopa kohdassa, jossa kerrotaan miten tekstauksen tulee aina olla selkeää…

Reima Mäkisen kirjat Mangan harmaasävyt ja Mangan värit edustavat opasotoksen spesifimpää aineistoa. Ne keskittyvät vain aiheisiinsa ja voi pojat nämä oppaat ovat todellakin tietokirjoja. Aiheet käsitellään perin pohjin. Sävyt ja värit kuljettavat lukijansa rasterikalvoista väriteoriaan tietokoneellista kuvankäsittelyä unohtamatta. Myös Mäkinen piirtää itsensä seikkailemaan monelle sivulle tuomaan ”terve tuttu!” –tunnetta.

Vuonna 2010 ysikyt lyijyllä sormenpäänsä pysyvästi pigmentoinut tuhertaja sai semmoista jännää, että loikkasi riemusta ilmaan: WSOY julkaisi Ilpo Koskelan Sarjakuvantekijän oppikirjan. Minä tunsin Koskelan Aleks Revel sarjakuvien tekijänä. Aleks Revel oli lähimpänä Corto Maltesea kuin mikään muu suomalainen sarjakuvasankari. Se seikkaili jopa keittokirjan sivuilla. Ilpo Koskela on rautainen ammattilainen, eikä hänen oppaansa petä. Sarjakuvantekijän oppikirja on nimenomaan oppikirja. Se pysyy kattavasti ja vakavastikin asiassaan ja sen sivuilla myös muut ammattilaiset (mukana Pertti Jarla!) pääsevät kuvailemaan sarjakuvantekoprosessejaan sivun tai parin ajan. Oppaassa on epätavallisesti harjoitustehtäviä ja siitä puuttuu piirretty versio Ilpo Koskelasta.
 
Aura Ijäksen Sarjakuvien tekeminen on oppaista uusimpia. Se on värikäs sukulainen Ahokoivun oppaalle. Ijäksen alter ego seikkailee pilkullisen kissansa kanssa sarjakuvan tekemisen maailmassa. Opas on eloisa, rento ja omakohtainen suomalaiseen tyyliin. Ijäksen teoksessa tulee esiin myös muita kotimaisten oppaiden erityispiirteitä: ne käsittelevät myös ideoimista, luonnoslehtiöiden pitämistä ja valkoisen paperin kammoa. Kotimaisten oppaiden rinnalla on julkaistu erinäisiä muita sarjakuvaoppaita, joissa keskitytään enemmän välineisiin ja tekniikkaan ja suorastaan maanisesti hahmoihin.


Japanilainen änkesi markkinoille

2000-luvun alussa tapahtui jotakin kummallista. Taskarinkin rinnalla pienenoloiset pokkarit ilmestyivät lehtipisteen sarjakuvahyllylle ja nämä sarjakuvat luettiin nurin kurin, niissä oli outoja symboleita ja aivan vieras mielenmaisema. Japanilainen manga ryntäsi Suomen markkinoille ja mangan piirustusoppaat tulivat hetimmiten perässä.

On vain sopivaa, että ryntäyksen aloittaneen Dragon Ball –sarjakuvan tekijän näkemys siitä miten sarjakuvia olisi nastempaa tehdä, liittyisi sarjakuvaoppaiden joukkoon. Itseasiassa Toriyaman Piirrä mangaa on tämän katsauksen toiseksi vanhin opas. Toriyama käsittelee sarjakuvia ja piirtämistä reippaalla huumorilla ja jakaa muutaman oivallisen vinkin. Hän ei ota itseään vakavasti ja hänen oppaansa on hauska. Lisäksi pokkarin sivuilla pomppii alter ego, jonka ulkomuoto ei aivan ole yhtä uskollinen tekijänsä ulkomuodolle kuin suomalaisissa oppaissa.

Katsauksen toiseksi vanhin ulkomaalainen ei ole japanilainen. Franklin Bishopin Sarjakuvapiirtäjän käsikirja on väreissä ja outo sellaisella hämärän tavanomaisella tavalla kuin Reino-tossut korkeushyppykisoissa. Se on tylsähkön oloinen ja hieman luotaantyöntävä, mutta varsin asiapitoinen ja kiitettävän kattava kierrevihkonen. Siinä käsitellään muista oppaista poiketen myös karrikatyyrejä ja siinä on oma lukunsa piirtäjän ammatista. Pellosta revityllä blogaajallanne ei ole kompetenssia arvioida Bishopin tietojen soveltuvuutta suomalaiseen julkaisukenttään/-kulttuuriin, mutta luku on taatusti mielenkiintoinen ensimmäiseksi silmäykseksi myyttiseen kuvittajan ammattipolkuun.

Sangatsu manga, tuo lehtihyllyjen mullistaja, julkaisi 2013 ”Studiomanga: Sarjakuvantekijän tehokurssi kirjaparin. Niissä sarjakuvan tekemistä ei käsitellä toriyamalaisen löysin rantein. Studio manga keskittyy sarjakuvan piirtämiseen. Tehosteet, ihmishahmot ja välineet ovat opusten keskiössä sarjakuvan kerronnan, ideoinnin ja ruutujaon jäädessä likipitäen kokonaan pois.

Katsauksen viimeinen opas on Ryuta Osadan Creating Manga – From Desing to Page. Sen fokus on japanilaiseen tapaan hahmonsuunnittelussa, mutta se kattaa komeasti sarjakuvasivun hahmottelun, kuvankäsittelyn ja värityksen. Se on kattauksen ainoa englanninkielinen, mutta se on hyvin havainnollinen ja siinä on 28 sivuinen esimerkkisarjakuva. Jos kolmas kotimainen taipuu edes rautalankaisella ralliääntämyksellä Creating Manga –kirjaan kannattaa tarttua.

Nollakymppi on parempi kuin ysikymppi

Näin nollakymppi-luvun puolessa välissä ei sarjakuvanautilla ole oppaista pulaa. Tietoa löytyy verkon periltäkin parilla google-haulla. Ei tarvitse peräkylän piirtelijän keksiä tekosyitä, ei kuvitella esteitä, vaan oiva oppikirja löytyy kirjastokortin päästä.

-ttt

Näin piirrät sarjakuvaa (eikä tässä kaikki):

maanantai 11. toukokuuta 2015

Verkkokirjasto - mitä siellä on?

Vuosittain Teuvan 7. luokkalaiset käyvät kirjastolla kirjastonkäytön oppitunnilla. Käynnin pääasiallinen sisältö on ollut tehdä tunnetuksi Krannit-kirjastojen verkkokirjastoa www.krannit.net ja ennenkaikkea opettaa sen käyttöä, kun halutaan löytää jokin tietty teos kirjaston hyllyistä.

Kun oppilaille esitetään kysymys, kuinka moni on käynyt verkkokirjastossa aikaisemmin, niin lähes poikkeuksetta kaikkien kädet pysyvät alhaalla. Eli verkkokirjastoa ei tunneta ja siksi sitä ei myöskään käytetä.

Oppitunnin jälkeen tilanne on toinen. Useampi on sanonut, että kyllä he verkkokirjastoa varmaan jatkossa käyttävät, kun jotain kirjastosta hakevat. Ja olemme tämän huomanneet myös käytännössä kirjastolla, että näin tapahtuu. Etenkin, kun on olemassa nyt myös mobiiliversio, jota on kätevä käyttää vaikka älykännykällä. Mobiiliversion harjoittelu onkin oppilaille mieluisaa, koska silloin saa kännykkää käyttää ihan luvan kanssa koulupäivän aikana.

Se mihin ei niin paljon ehditä paneutua on se, että verkkokirjastossa on paljon muutakin kuin vain teosten hakumahdollisuus. Kun on hankkinut itselleen verkkokirjaston tunnukset kirjastosta, niin voi esimerkiksi tehdä arvioita, arvosteluita tai suosituksia (kuinka vain) lainaamistaan teoksista. Arvostella voi vaikka frisbeegolfkiekot. Kaikki mikä on kokoelmissa on arvioitavissa.

Siihen liittyen, oheinen kuva hieman kannustaa tekemään näitä arvioita, sillä puolivuosittain Krannit-kirjastojen sivuille eniten julkaistuja arvioita saanut asiakas palkitaan lahjakortilla.

Omilla tunnuksilla voi myös varata teoksia Krannit-kirjastoista ja saada ne toimitettua haluamaansa toimipisteeseen sekä uusia lainojaan missä ja milloin vain riippumatta kirjaston aukioloajoista.

Lisäksi sivuilla on tietenkin ajankohtaisia ilmoituksia kirjastojen tapahtumista ja muista kirjastoon liittyvistä asioista ja monenlaisia kirjastojen henkilökunnan tekemiä suosituslistoja otsikolla "Hei, me vinkataan". Kohta tuleekin taas uusi.

Ja on siellä paljon muutakin, käykää tutustumassa!

Aki

perjantai 8. toukokuuta 2015

Paikka on auki

Työpaikkailmoitus kirjastovirkailijan tehtävään on julkistettu maanantaina 4.5. ja kiinnostusta tuntuu paikkaa kohtaan olevan ihan kiitettävästi. Haku jatkuu vielä kolme viikkoa 29.5. asti, joten edelleen on hyvin aikaa lähettää hakemuksia.

Haastattelut ja valintapäätös tehdään näillä näkymin kesäkuun toisella viikolla.

Työpaikkailmoitus Teuvan kunnan sivuilla