perjantai 22. tammikuuta 2016

Ota tästä!

Kun jotain hankintaan, niin jotain poistetaan. Näinhän se menee kirjastossa. Vuoden vaihteessa käydään perinteisesti läpi aikakauslehtiä ja järjestellään kaapit ajan tasalle. Osa säilytetään, vanhimmat lehdet poistetaan ja uusiakin tulee tilalle muutama. Tämän vuoden uutuuslehtiä ovat Kissafani, Maatiainen, Rumba ja Virikkeitä. Lehtilistaamme olemme määritelleet säilytysajat ja sen mukaan vanhimmat lehdet poistetaan rekisteristä.

Olemme ottaneet sen linjan, että poistettuja lehtiä annetaan ilmaiseksi niitä haluaville. Emme peri niistä edes pientä nimellistä hintaa. Näin ollut jo vuosia. Pääasia, että saamme lehdet pois. Jos niitä kukaan ei huoli, ne menevät lehtikeräykseen. Osan lehdistä lahjoitamme koululle tai eskariin ja muihinkin paikkoihin, jos vastaanottajalla on kiinnostusta.


Nyt kirjaston eteisessä on siis saatavilla aikakauslehtiä joka lähtöön vuosilta 2013-2014. Tulkaa hakemaan pois. Kaikki eivät ole kerralla jaossa, vaan lisäämme niitä sitä mukaa kun lehtiä viedään. Ja koko ajan joku nappaa lehden tai pari. Joskus vähän useammankin. Mitään varsinaista rajoitusta ei ole.

Samassa yhteydessä jaossa on myös paljon vanhempia teoksia, c-kasetti äänikirjoja. Ne ovat yhtälailla jaossa ilmaiseksi. Jos on vielä laite käytettävissä ja löytyy kiinnostava teos, niin siitä vain matkaan.

Aki


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti