perjantai 4. marraskuuta 2016

Innokasta pikkuväkeä

Syksyn perinteisiin alkaa kuulua se, että eskarit käyvät tutustumassa kirjastoon. Kuluneella viikolla ovat käyneet Ketut, Jänikset ja Oravat. Siilien vierailu siirtyi tulevalle viikolle, joten heidän vuoronsa on vielä tulossa. Mutta on tämäkin ryhmä tainnut käydä kirjastossa jo lainaamassa. Tuttu paikka siis entuudestaan.

Lapsille esitellään sopivan lyhyessä ja kevyessä muodossa kirjaston perusasiat, mm. lainaaminen ja palauttaminen sekä käyttäytymissääntöjä. Sitten tutustutaan lasten osaston tarjontaan. Tässä vaiheessa lapset yleensä ovat jo innokkaana ottamassa kirjoja kainaloon, mutta lainaamisen aika tulee vasta käynnin päätteeksi.

Riehakas tunnelma saadaan rauhoitetuksi pienellä satuhetkellä ja sen jälkeen tulee ehkä se mieluisin osuus. Lapset (ja myös eskarin tädit) saavat askarrella omat tarroilla koristellut kirjanmerkit. Tänä vuonna joillakin taisi olla mielessä, että enempi on parempi, sillä osa sai mahtumaan kirjanmerkkiinsä reilusti yli 20 tarraa. Taisi muutama tarra mennä vähän päällekkäinkin. Riemukasta touhuamista on mukava seurata ja olla apuna tarvittaessa. Hienoja kirjanmerkkejä tuli taas tänä vuonna!

Aki

Ketut

Jänikset

Oravat työn touhussa

Oravat


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti