perjantai 11. lokakuuta 2019

Vietimme Teuva lukee -päivää

Torstaina 10.10. kello 10:00 vietettiin Teuva lukee -päivää lukemalla 30 minuttia kirjaa siellä missä kukin nyt sattui olemaan. Kirjasto sai mukavasti myös innostettua muita tahoja mukaan tempaukseen. Koululaiset kävivät lukemassa senioreille, kunnan johtoryhmä oli lukemassa lapsille (tämä oli myös osa 100 hyvää tekoa Teuvalla -haastetta), oppilaat ja opettajat lukivat koululla itsekseen ja kirjaston henkilökunta luki kirjastolla, näin joitakin mainitakseni.

Somessa olevista kuvista ja videoista päätellen päivä oli varsin onnistunut, vaikka on selvää, etteivät kaikki voi pysähtyä lukemaan ihan milloin tahansa. Eivätkä kaikki tietenkään ottaneet kuvaa lukemisestaan. Kuvasatoa voi käydä katsomaa Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä #teuvalukee tunnisteella.

Maanrakennusmestari Jukka Palomäki luki lapsille Äystön päiväkodissa.

Yhteisellä tempauksella haluttiin nostaa esille lukemisen tärkeyttä. Lukutaidolla on tutkitusti monia positiivisia vaikutuksia mm. sanavaraston laajuuteen ja oppimiseen. Teuva lukee -päivä oli osa kirjaston 170-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

Kiitos kaikille, jotka osallistuitte mukaan. Erityisesti kiitos yhtenäiskoulun rehtorille Reijo Sjöblomille, jonka idea yhteinen lukupäivä oli. Tehdään jokaisesta päivästä lukupäivä!

Aki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti