keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Lasten ja nuorten osaston remontti

Joulukuussa tässä blogissa mainitsin, että kirjaston lasten ja nuorten osastolla tullaan tekemään remonttia ja tarkoitus olisi saada työ alulle jo tammikuussa. Sen verran onkin saatu tehtyä jo ihan konkreettista, että sähköpistokkeita on uudistettu ja lisätty.

Suunnittelua ja valmistelua on sitten tehty sitäkin enemmän. Sen seurauksena on remontin aikataulua vähän siirretty eteenpäin alkuperäisestä ajatuksesta ja varsinainen työ tulee tapahtumaan kesällä, jolloin siitä on mahdollisimman vähän haittaa asiakkaille. Etenkin koulujen kanssa tehtävään yhteistyöhön sillä ei ole tällä aikataululla lainkaan vaikutusta.

Remontin vuoksi kirjasto on siis tulevana kesänä suljettu kokonaan pidemmän aikaa. Tulemme kevään aikana ilmoittelemaan hyvissä ajoin siitä milloin kirjasto suljetaan, jotta kaikki ehtivät hakea tauon ajaksi riittävästi luettavaa, kuunneltavaa ja katseltavaa.

Aki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti