torstai 8. syyskuuta 2016

Kirjallisuuden aarteita vintin kätköistä

Ensi viikolla. keskiviikkona on kirjastolla syksyn ensimmäinen satuhetki. Teemaan sopivasti päätinkin kirjoittaa tämän blogikirjoitukseni liittyen lastenkirjallisuuteen. Blogikirjoituksen teema syntyi löytäessäni vintiltä kasan lapsuudessani lahjaksi saamiani lasten- ja nuortenkirjoja. Osittain ajatus tähän kirjoitukseen on syntynyt hyllyttäessäni lasten- ja nuortenkirjallisuutta, jolloin on tullut miettineeksi miten tämän päivän lasten- ja nuortenkirjallisuus on muuttunut vuosien varrella.

Niinpä tein suosikkikirjani "Ristiretki farkuissa" tyyliin aikamatkan lapsuuteni kirjallisuuteen. Lopputulos oli, että monia tuttuja suosikkejani löytyy hyllystä, mutta myös uusia on tullut vanhojen tilalle. Alle laitoin muutamia vinkkejä lasten- ja nuortenkirjallisuuden suosikeistani, mutta lisäsin joukkoon myös tuoreempia tuttavuuksia. Suuri osa kirjallisuudesta löytyi omasta kirjastostamme, mutta muutama kirja on saatavilla muista krannit-kirjastoista.

Lastenkirjallisuus

Vikke Väkkärä selviää pinteestä
Tuhkimo
Aasi, Morso ja Mauri Mourunen
Mestarietsivä Basil Hiiri pelastaa joulun
Satu hammaspeikoista
Pupen löytöretki
101 Dalmatialaista
Muumilaakson tarinoita
Kissa harmaaotsa
Elsa Beskow: Pellen uudet vaatteet
Mauri Kunnas: Puhveli-Billin lännensirkus
Richard Scarry
Jari Koivisto: Miina ja Manu pääkaupungissa
Timo Parvela: Ella ja kaverit
Johanna Hulkko: Geoetsivät -kirjat
Sinikka Nopola: Risto Räppääjä-kirjat
Tuula Kallioniemi: Reuhurinteen ala-aste kirjat
Eppu Nuotio: Etsivätoimisto Jalka & Lamppu
Sinikka Nopola: Heinähattu ja Vilttitossu kirjat
Taru Mäkinen: Rosvojahti   


Nuortenkirjallisuus

Enid Blyton: Viisikko ja lapsenryöstäjät
Enid Blyton: Viisikko vapauttaa lentäjät
Enid Blyton: Viisikko pelastaa salaisuuden
Enid Blyton:  SOS ja ilotulitus
Eppu Nuotio: Villilän viheltäjät
Timo Koivusalo: Pekko ja outolintu
Ville Suhonen: Paluu erämaahan
Kalervo Järvensivu: Täältä tulee poliisi!
Thea Beckman: Ristiretki farkuissa
Paula Noronen: Supermarsu ja lasten valtakunta
Roope Lipasti: Thorin pöly
Tuula Kallioniemi: Risteys
Kari Vaijärvi: Väinö Lakeus ja kultasormen tapaus
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja 2
Taru Mäkelä: Kultainen salama-sarja
Kalle Veirto: Etsivätoimisto Henkka ja Kivimutka
Jari Mäkipää: Etsiväkerho Hurrikaani ja kettuliiga
S.F. Said: Varjak Käpälä 
Kari Vaijärvi: Kolmikko ullakkojahdissa

- Janne -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti