tiistai 1. joulukuuta 2020

Laadukasta palvelua Teuvan kirjastossa

Olen päässyt seuraamaan nyt jo useamman kuukauden ajan kirjaston arkea Teuvan kirjastossa. Kuten aiemmassa blogi-kirjoituksessani jo totesin, on tämä paikka minulle entuudestaan hyvin tuttu. Nyt olen kuitenkin päässyt tutustumaan sen toimintaan aivan uudenlaisesta sekä hyvin erilaisesta näkökulmasta, mikä on ollut todella mielenkiintoista ja herättänyt paljon ajatuksia.

Yhteen asiaan olen erityisesti kiinnittänyt huomiota tutustumismatkallani kirjastotyöhön Teuvan kirjastossa ja se on kaikin puolin laadukas asiakaspalvelu. Kaikki asiakkaat kohdataan tasa-arvoisina ihmisinä ja kaikille pyritään tarjoamaan yhtä laadukasta palvelua. Tietystihän jokaisessa kirjastossa sekä asiakaspalvelutyössä ylipäätään pyritään näin toimimaan. Pienellä kirjastolla on kuitenkin se etu, että asiointi tapahtuu pääasiassa ihmisten, eikä erilaisten koneiden ja automaattien kanssa sekä se, että aikaa on yleensä hyvin niin, että jokaisen asiakkaan asiaan ehditään paneutua kunnolla ilman kiirettä, ellei asiakkaalla itsellä ole kovaa kiirettä ja hoppua. Mielestäni juuri nämä seikat suurimmalta osalta vaikuttavat siihen, että asiakaspalvelu pienessä kirjastossa on erityisen hyvää.

Teuvan kirjaston lisäksi olen itse aktiivisesti käyttänyt muun muassa Seinäjoen pääkirjastoa ja kokemukset näistä kirjastoista ovat hyvin erilaiset monellakin tasolla, onhan kyseessä hyvin erikokoiset kirjastot. Nimenomaan kuitenkin asiakaspalvelun näkökulmasta kokemukset eroavat mielestäni toisistaan merkittävästi.

Seinäjoen suuressa pääkirjastossa asioidessa koko vierailun aikana ei välttämättä kertaakaan tarvitse asioida ihmisen kanssa. Rutiininomainen asiakaspalvelu kuten lainaus ja palautus tapahtuvat pääsääntöisesti kokonaan automaattien kanssa. Onhan se toki ymmärrettävää, sillä suuressa kirjastossa työtä on huomattavasti enemmän ja automaatit vapauttavat henkilökunnan muihin työtehtäviin. Muutenhan heidän työurakkansa olisi aivan mahdoton! Automaatit siis tehostavat työskentelyä huomattavasti, mikä on tietysti hyvä asia. Osalle asiakkaista niiden käyttö ei tietenkään ole mikään ongelma, mutta monet varmasti tykkäisivät enemmän asioida ihmisten kuin koneiden kanssa, sillä automaatit eivät missään nimessä pysty täysin korvaamaan sitä työtä, jota ihminen tekee. Joillekin niiden käyttö saattaa lisäksi tuottaa suuriakin vaikeuksia, etenkin vanhemman ikäpolven keskuudessa.

Teuvan kirjastossa kaikki palvelu taas tapahtuu pääasiassa henkilökunnan kanssa, vaikka täältäkin lainausautomatti tietenkin löytyy. Olen huomannut, että suurin osa kuitenkin asioi mielummin henkilökunnan kanssa tiskillä, kun on siihen tottunut ja kun siihen mahdollisuus kerran on. Lisäksi Teuvan kirjaston asiakaskunta on luonnollisesti huomattavasti pienempi, minkä vuoksi asiakaspalvelu on paljon yksilöllisempää ja tuttavallisempaa. Hyvinkin tutuksi käyneeltä henkilökunnalta voi kysyä neuvoa ja apua hyvinkin pienellä kynnyksellä tarvittaessa, eikä kuulumisienkaan vaihto ole täysin tavatonta. Pieneen tuttuun kirjastoon saapuminen on muutakin kuin vain kirjojen hakureissu. Se on monille sosiaalinen tapahtuma, kenties päivän tai viikon ainut sellainen.

Harjoitteluni aikana olenkin moneen otteeseen useamman eri ihmisen suusta kuullut kehuja Teuvan kirjaston hyvästä palvelusta ja ihan aiheesta. On suuri rikkaus, että omalta kotikunnalta löytyy näin hyvä kirjasto, jonka palveluita todellakin kannattaa hyödyntää. Vaikka nykyajan trendi tuntuukin olevan se, että kaiken pitäisi olla mahdollisimman suurta ja tehokasta, takaa pienempikin kirjasto laatupalvelun!


      


Ella Rintala

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti