perjantai 21. marraskuuta 2014

Vieraana Markku Ropponen




Syksyn viimeinen Uskallatko lukea? -kirjailijavierasilta vietettiin keskiviikkona kirjastolla. Esiintymässä oli dekkaristi Markku Ropponen, joka omaan rentoon tyyliinsä kertoili teoksistaan ja työstään.

Ropponen, kuten ensimmäinenkin vieras Pari Lönn, on kotoisin Jyväskylästä ja illan aikana tuli puhetta myös siitä, kuinka juuri hän kuvaa kotikaupunkiaan romaaneissa. Erityisesti kaupunkia kuvataan yksityisetsivä Otto Kuhala -kirjasarjan teoksissa. Yleisöstä heitettiinkin ajatus, josko tulevaisuudessa Jyväskylässä voitaisiin järjestää Otto Kuhala -kaupunkikierroksia samaan tapaan kuin Turussa on Vareksen jalanjäljissä kulkevia opastettuja patikointeja. Kirjailija ei pitänyt ajatusta mahdottomana.

Syksyn aikana järjestetyt neljä erilaista iltaa olivat kaikki antoisia kokemuksia ja oli mielenkiintoista kuunnella, kuinka kaikilla kirjailijoilla on omanlainen tapansa suhtautua kirjoittamiseen ja kirjallisuuteen. Ja siitä huolimatta, kaikissa on kuitenkin yhteistä kirjoittamisen halu ja tarve kuvailla ympäröivää maailmaa tekstin kautta.

Ropposta kuuntelemassa oli kymmenkunta henkilöä eli teuvalaisittain melko kohtuullisesti yleisöä, vaikka enemmänkin olisi mukaan mahtunut. Mutta tälläkin kertaa yleisö oli melko aktiivista ja illan päätteeksi syntyi hyvää keskustelua kirjailijan kanssa. Kiitos kaikille osallistuneille ja katsotaan sitten taas ensi vuonna, josko saisimme järjestettyä kirjailijavieraita Teuvalle. Painopiste tulee olemaan seuraavilla kerroilla kuitenkin enemmän koululaisissa, jotta saamme kylvettyä vähän lukemisen siementä tulevillekin sukupolville.

Aki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti