keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Elolystit 2015 - kirjastolla tapahtuu



Elolystit järjestetään tänä vuonna heinäkuun viimeisellä viikolla. Tässä hieman ennakkoa kahdesta kirjaston tapahtumasta viikon aikana.

Tiistaina 28.7. klo 18:00 alkaen kirjastolla esiintyy Runomies Reijo Vähälä. Hän tulee Teuvalle kirjaston ja vapaa-aikatoimen yhteistyönä. Ohjelmassa on Toiverunoilta, jossa kuulijat saavat itse valita lausuttavat runot. Ja jos ei heti tule pyyntöjä, niin toki Runomies lausuu ilman toiveitakin. Tapahtumaan on vapaa pääsy, kuten aina kirjastolla.

Lista toiverunoista löytyy tästä linkistä.

Runomies Reijo Vähälä (kuva Runomiehen kotisivuilta)

Keskiviikkona 29.7. klo 12 - 17 on perinteinen poistokirjamyynti kirjaston pihalla tai sateen sattuessa sisällä. Myytävänä on vuoden aikana poistettuja kirjoja laidasta laitaan sekä myös muuta aineistoa, kuten nuotteja ja VHS-elokuvia. Poistoon teokset ovat päätyneet mm. huonon kunnon tai vähäisen lainauksen vuoksi, mutta uudempiakin kirjoja voi löytää myynnistä, jos kirjastolle on teoksen suosion vuoksi hankittu useampia niteitä. Lainauksen laannuttua ylimääräiset kappaleet voidaan poistaa. Hinnat ovat halpoja, kuten aina kirjastolla.

Kirjamyyntiä kesältä 2013

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti