torstai 25. kesäkuuta 2015

Uusi kirjastovirkailija on valittu

Tiistaina 23.6. oli Orrelassa pitkä päivä, kun Teuvan kirjastolle haettiin uutta kirjastovirkailijaa. Seitsemän henkilöä kahdeksasta kutsutusta oli saapunut paikalle ja kukin sai 20 minuuttia aikaa vakuuttaa haastatteluraati. Haastatteluiden päätteeksi pidettiin sivistyslautakunnan kokous, jossa valinta lopullisesti tehtiin.

Haastateltavina oli erilaisia mutta osaavia ihmisiä eri puolelta Suomea. Valituksi tuli yksimielisesti Kasvatustieteiden ja filosofian maisterin tutkinnon omaava 32-vuotias Marja Niska. Hän asuu tällä hetkellä Oulussa, mutta on kotoisin Muoniosta.

Marja aloittaa työnsä Teuvan kirjastolla 1.9. ja hänen tehtävänkuvaan kuuluu mm. kirjavinkkaus koululaisille, joten tulevana talvena tätä kysyttyä toimintaa meidän on jälleen mahdollisuus tarjota. Mutta ennen vinkkauspyyntöjä annetaan Marjan perehtyä rauhassa tehtäviinsä, taloon ja uusiin ihmisiin. Saamme hänestä hyvän ammattilaisen joukkoomme. Tervetuloa!

Aki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti