keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Kirjastopäivät 2015

Hannu Sulin kertoo kirjastolain uudistamisesta.
Viime viikolla keskiviikosta perjantaihin järjestettiin Seinäjoella valtakunnalliset kirjastopäivät ja Teuvaltakin oli henkilökuntaa paikalla. Keskiviikkona kaikki kynnelle kykenevät lähtivät kuuntelemaan ajankohtaista asiaa ja tapaamaan kollegoita, siksi kirjastokin oli päivän kiinni. Allekirjoittanut oli paikalla kaikkina kolmena päivänä. Hyviä luentoja ja puheenvuoroja käytettiin ja taas tuli jotain uuttakin opittua.

Päivien otsikkona oli Työkaluja tulevaisuuteen ja aiheet liikkuivatkin tulevaisuuden kirjastosta lukemisen tapojen kautta kirjastolaisten osaamiseen. Lisäksi kuultiin ajankohtaisia esityksiä erilaisista valtakunnallisista hankkeista sekä tietoiskuja yhteistyökumppanien kirjastoille tarjoamista palveluista. Lopuksi vielä oli tarjolla tutustumiskierros pariin alueen kirjastoon.

Yksi mieleenpainuvimmista esityksistä oli työn luovuuteen tai luovasti töissä olemiseen liittyvä luento. Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Juha T. Hakala kertoi omista kokemuksistaan työn luovuudesta ja totesi sen mitä moni muukin on viime aikoina todennut, että koko työpäivää ei voi mennä ns. 100 lasissa. Muuten työteho kärsii ja lopulta tulee uupumus, ennemmin tai myöhemmin. Päivää pitää rytmittää ja priorisoida ne tehtävät, jotka pitää tehdä tosissaan. Jotkut työt ovat vaan vähemmän huomiota vaativia ja niihin ei pitäisi myöskään uhrata liikaa aikaa. Tekemisiään pitäisi aina välillä katsoa kauempaa ikään kuin lintuperspektiivistä ja hahmottaa se, miten oma työ sijoittuu kokonaisuuteen. Sitä kautta saattaa huomata paremmin ne todella tärkeät työt. Ja kun ei aina ole kaasu pohjassa, niin se luovuuskin pääsee nousemaan pintaan.

Eihän se aina näin helppoa ole, mutta tähän pitää pyrkiä.

Näinä niukkuuden aikoina ehkä pitäisikin löysätä tahtia enemmän kuin kiristää, jotta uusia luovia ajatuksia esimerkiksi toimintojen järjestämiseksi tulisi mieleen ja olisi lopulta tehokkaampi työntekijä kaikin puolin.

Lisätään tähän loppuun vielä lukuvinkki. Aiheesta voi lukea enemmän Hakalan kirjasta Luova laiskuus. Löytyy kirjaston hyllystä. Linkistä näet saatavuustiedot.

Aki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti