maanantai 2. toukokuuta 2016

Kirjailijavieras yhtenäiskoululla

Heti Vapun jälkeen maanantaina yhtenäiskoulun 2. ja 3.-luokkalaisilla oli erityinen päivä. He saivat vieraakseen kirjailija Mervi Heikkilän Seinäjoen Ylistarosta. Mervi on kirjoittanut monenlaisia lasten- ja nuortenkirjoja: runokirjoja, lyhyitä romaaneja sekä kuvakirjoja. Yksi kirjoista 'Ponikesä' on kirjoitettu selkokielellä. Hän on myös mukana omalla tarinallaan vain äänikirjoiksi tehdyissä teoksissa 'Satupiiri'. Toinen näistä löytyy myös Teuvan kirjastosta.

Mervi esitteli aluksi itsensä.
Mervi esitteli teoksiaan ja kertoili samalla lapsille kuinka hän on itse aloittanut kirjoittamaan kirjoja ja millaista kirjailijan työ on. Lukeminen on aina kiinnostanut Merviä ja hän on tykännyt myös kirjoittamisesta jo pitkään, pitäen mm. päiväkirjaa, joten lopulta oli vain luonnollista, että hän halusi myös itse kirjoittaa.

Lapset olivat laatineet etukäteen runsaasti hyviä kysymyksiä, joihin Mervi vastaili. Niistä kävi ilmi, että juuri päiväkirjan kirjoittamisesta voi olla suurta apua ja hyötyä, kun miettii kirjoittamisen aihetta. Esimerkiksi Ponikesä kirjan pohjana on tositapahtumiin perustuvat päiväkirjamerkinnät. Lapset kysyivät myös kaikenlaista muuta, esimerkiksi lempiväriä, lempikirjaa ja sitä onko kirjailijalla autoa.

Jotkut kysymykset aiheuttivat mietintää.
Vierailu sisälsi myös pienen vinkkauksen, kun Mervi luki otteita Ponikesä-kirjasta, mutta jätti juuri lukematta yhden jännän kohdan loppuun. Eli kirja pitää sitten hakea kirjastosta, jotta saa selville koko jutun.

Onnistunut vierailu päättyi raikuviin suosionosoituksiin.

Aki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti