maanantai 13. maaliskuuta 2017

Kirjaston vuosi 2016

Kevät jo kurkkii nurkan takaa ja hiihtolomatkin on vietetty, mutta käännetään katseet vielä hetkeksi vuoteen 2016. Kirjaston tilastoluvut on saatu kasaan jo jokin aika sitten ja nyt on aika tarkastella niitä muutaman poiminnan kautta.

Päällimmäisenä huomiona on se, että kokonauslainaus ei enää laskenut, vaan siinä oli 0,4 % nousua edelliseen vuoteen. Lainoina tämä on noin 300 lainaa enemmän. Suurin syy tähän on lasten ja nuorten kirjallisuuden lainojen voimakas kasvu. Kaunokirjallisuuden osalta nousua on 12 % ja tietokirjojen 7,5 %. Tähän taas on vaikuttanut monta asiaa, mutta yhtenä on varmasti se, että olemme pystyneet tarjoamaan kouluille kirjavinkkausta ja muuta lukemisen edistämiseen liittyvää palvelua. Toisaalta kouluilta, eskarista ja päivähoidosta ollaan käyty ahkerasti lainaamassa. Tämä suuntaus oli näkyvissä jo edellisenä vuonna, vaikka se ei tilastoihin asti päässytkään, kuten kirjoitin noin vuosi sitten blogissa. On hienoa nähdä, että tehdyllä työllä on vaikutusta.

Nousua on ollut myös äänikirjojen sekä lehtien lainoissa. Muissa tilastoitavissa kohdissa lainat ovat laskeneet. Tämä tarkoittaa musiikkia, elokuvia ja muuta aineistoa - ikäryhmään katsomatta. Elokuvien ja musiikin osalta tämä ei yllätä, koska kirjaston tarjonnan kanssa kilpailee niin moni muu suoraan kotiin tuleva palvelu. Vaikka lainaaminen kirjastosta on ilmaista, niin helppous ja vaivattomuus voittaa. Siitähän sitä maksetaankin. Tietenkin myös sisältö ja sen saamisen nopeus vaikuttaa. Emme voi tarjota kaikkea ja sen minkä pystymme kokoelmiin hankkimaan, saamme hyllyihin vasta kuukausien päästä julkaisusta - etenkin elokuvien osalta.

Eskarit vierailivat kirjastolla.
Kirjasto järjesti vuoden 2016 aikana 43 erilaista tapahtumaa ja käyttäjäkoulutusta, joihin osallistui noin 1100 ihmistä. Suurimmat yleisömäärät kertyivät kouluilla järjestetyissä kirjailijavierailuissa. Tapahtumia ja koulutuksia oli enemmän kuin edellisinä vuonna, joten osallistujamääräkin oli suurempi. Sen sijaan kirjastolla käyntien määrä laski huolestuttavan paljon. Kävijöiden määrä laski peräti 36,5 %, eli kirjaston ulko-ovi aukesi noin 16 500 kertaa vähemmän kuin vuonna 2015. Tämä siitäkin huolimatta, ettei kirjastolla ollut ylimääräisiä kiinnioloja tai vastaavia poikkeuksia. Piharemontinkin suurimmat kaivannot olivat vuonna 2015. Etenkin alkuvuodesta 2016 oli todella hiljaista. Käytännössä kävijöitä oli noin puolet vähemmän kuin aiemmin. Sama linja näyttää jatkuvan myös vuoden 2017 alussa. Kävijöitä on vähän.

Tätä tosiasiaa vasten peilattuna lainamäärien kehitys on sitäkin riemastuttavampaa. Ne, jotka ovat kirjastoon tulleet, ovat lainanneet entistäkin enemmän. Mutta uusien asiakkaiden saaminen ja ylipäänsä kuntalaisten aktivoiminen kirjaston käyttäjiksi tulee teettämään meillä töitä. Syitä kävijöiden katoamiseen voi vain arvailla, eikä varmaankaan ole olemassa yhtä ainoaa syytä. Asiaa sietää kuitenkin pohtia. Uusia asiakkaitakin tuli vähemmän noin 40 henkilön verran. Lainausoikeuttaan käyttäneitä teuvalaisia oli kuitenkin käytännössä saman verran, eli noin 1700 kuntalaista.

Hankintaa tuli tehtyä hieman enemmän kuin vuonna 2015 ja sitä myöten kokoelmakin kasvoi muutamalla sadalla niteellä. Poistoja pitäisi ehtiä tekemään enemmän, sillä hyllyt täyttyvät uhkaavasti. Se vain on aikaa vievää työtä. Tulemme paneutumaan asiaan tänä vuonna, etenkin kun olemme saaneet Eepos-siirtymän hoidettua. Sen työstäminen vei paljon työaikaa kaikilta ja on vaikuttanut poistojen vähyyteen.

Vuosi 2016 oli kuten edeltäväkin, osa luvuista menee parempaan, osa huonompaan suuntaa. Siitä huolimatta lainauskehitys jättää kokonaisuuden plussa puolelle. Tästä jatkamme ja töitä riittää runsaasti tällekin vuodelle.

Aki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti