maanantai 24. elokuuta 2015

Lukukoira Teuvan kirjastossa

Teuvan kirjastossa aloittellaan syyskuun loppupuolella uutta palvelua - lukukoiratoimintaa. Ajatuksena on kehittää ala-asteikäisten lasten lukutaitoa. Toiminnan mahdollistaa Suomen karva-kaverit ry, jonka kautta tehtävään soveltuvat ja testatut lukukoirat tulevat. Teuvalla paikallisalueen koordinaattorina toimii Susanna Hirviniemi-Soinila, jonka koira Peppi tulee kirjastolle kuuntelemaan pienempiä ja isompia lukijoita.

Karva-kaveri ja lukukoira Peppi

Karva-kaveritoiminnasta saa lisätietoa Suomen karva-kavereiden sivuilta. Lukukoiralle lukemisen keskeinen ajatus on se, että koira kuuntelee jokaista lukijaa kiinnostuneena, eikä hermostu hitaudesta, naura virheille tai keskeytä mistään syystä. Näin lapsi saa myönteisen lukukokemuksen ja se innostaa lukemaan enemmän.

Peppi on ensimmäistä kertaa kirjastolla keskiviikkona 23.9. klo 17:30 - 18:30. Yhdellä kerralla ehtii neljä lasta lukemaan. Jokainen siis lukeen enintään 15 minuuttia kerrallaan. Lukija saa itse valita kirjansa, mutta kirjaston henkilökunta auttaa tarvittaessa. Lukea voi vaikka läksykirjaa.

Lukuhetkessä ovat läsnä vain lukija, koira ja koiran ohjaaja. Näin hetki on mahdollisimman rauhallinen. Teuvan kirjastossa lukupaikaksi rauhoitetaan yläkerran käsikirjasto, joka on lukemisen ajan suljettu muilta asiakkailta.

Lukuhetken voi varata kirjastolta vain lapsen huoltaja, ei lapsi itse. Karva-kaverien toiminta on täysin vapaaehtoistyötä, joten lukuhetket ovat maksuttomia.

Lisätietoa aiheesta kirjastosta.

Aki


torstai 13. elokuuta 2015

Lystikästä eloa


Viisi viikkoa, menipä se nopeasti. Se oli aika, jonka olin lomittamassa täällä kirjastolla. Edeltävä yö ennen ensimmäistä työpäivää kului hitaasti, enkä saanut unta, jännitin. Aamulla saavuttuani töihin, totesin sen olleen turhaa. Minut otettiin todella hyvin vastaan ja sellaista tilannetta ei tullut kertaakaan, että olisin jäänyt huuli pyöreänä ihmettelemään, että mitä minä nyt teen? Vaan aina oli joku auttamassa, kun apua tarvitsin. Työ oli mukavaa, mutta vielä mukavammaksi sen tekivät hyvät työkaverit.

Noiden viikkojen aikana opin paljon uusia asioita ja Teuvalla järjestettiin myös perinteiset Elolystit, jolloin erilaisia tapahtumia oli myös täällä kirjastolla.

Heinäkuun aikana järjestettiin saippuaveistoskilpailu. Veistokset saapuivat kirjastoon näytille ja niitä kävivät ihastelemassa ja äänestämässä monet ihmiset, ja eikä mikään ihme, olivathan ne hienoja ja taidokkaasti tehtyjä.

Torstaina, 30.heinäkuuta, oli viimeinen päivä, kun saippuaveistoksille ehti antaa vielä äänensä. Vaikka äänet jakautuivatkin melko tasaisesti, saatiin voittaja selville. Suurimman äänimäärän itselleen keräsi veistos nimeltään ”Sauna”, jonka oli upeasti kaivertanut Kara Hietaharju, Oulusta. Toiseksi kilpailussa äänestettiin Tarja Väisäsen veistos ”Pupu” ja kolmanneksi Raija Ketolan ”Tyttö”. 

Elokuun aikana saippuaveistäjät noutavat teoksensa kirjastolta, joten vielä saatat ehtiä ihastelemaan veistoksia. Mikäli saippuaveistokset eivät pääse takaisin koteihinsa, lahjoitetaan ne kenties matonpesijöille tai jonkun kirjahyllylle koreilemaan.
1. sija Sauna
2. Sija Pupu
3. sija Tyttö

 

Tiistaina 28.7. kirjaston asiakkaita ilahdutti runonlausunnalla ja laululla runomies Reijo Vähälä. Runoja yleisö sai valita ”Sellaista elämä on” –kokonaisuudesta,  jonka runot ja laulut kuljettivat kuulijat elämän eri vaiheiden, ilojen ja surujen, lävitse. Vähälä ilmaisikin kokoelman olevan kuin räsymatto, jossa värit vaihtelevat iloisen kirkkaista murheen tummiin. Sillä eiväthän kirkkaimmatkaan värit ole yhtä kirkkaita ilman tummia sävyjä, kuten ei elämässäkään ole iloja ilman suruja. 




Yleisöä paikalle saapui hienosti ja runoja toivottiin melkeinpä kilpaa. Yleisö piti Vähälän esityksestä, ja kenties joku innostuu lähtemään Kauhajoen kirjastoon syyskuussa kuulemaan lisää.

Runonlausuntatilaisuus, joka järjestettiin yhdessä kulttuuritoimen kanssa, oli osa Elolystien ohjelmaa. 


Kirjamyyntipäivä sujui sateisesta ja koleasta säästä huolimatta mainiosti. Tiimi toimi hyvin ja kirjalaatikot päätyivät ajallaan Teuvan Pallo Ry:ltä vuokrattuun telttaan. Teltta olikin loistava ratkaisu kirjamyyntipäiville, sillä tila, eikä myöskään happi loppunut kesken, vaikka väkeä olikin välillä melkoinen joukko kirjalaatikoiden kimpussa.

Paljosta väkimäärästä ja kaupanteosta huolimatta kirjoja jäi edelleen laatikoittain myymättä, niitä on kuitenkin vielä jonkin aikaa mahdollisuus tulla ostamaan, tällä kertaa sisätiloista.





Jonna Uusi-Hakala ja Kati Aho

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Hei, me poistetaan!

Kun aukioloaikoja on supistettu kesäksi työvoiman sekä asiakkaiden vähyyden vuoksi ja kun kunnan toimisto on kiinni ja kun Suomi muutenkin lomailee, niin jollekin voi herätä kysymys, että mitä ne jäljelle jääneet sitten oikein puuhaavat siellä kirjastolla, kun voi vaikuttaa siltä, että hiljaista on.

No töitähän riittää... Hiljaisina aikoina on hyvä keskittyä tarkemmin niihin töihin, jotka ovat jääneet kiireisimpinä aikoina odottamaan sitä "parempaa aikaa". Käytännössä tämä on tarkoittanut viime viikkoina ainakin poistojen tekemistä entistä runsaammin sekä muutenkin kokoelman viilaamista ja siistimistä. Asia, joka sinänsä ei saisi jäädä muiden töiden jalkoihin, vaan on yksi perustoiminnoista kirjaston kokoelmatyössä.

Elolystien lähestyessä allekirjoittanutkin on taas päässyt paneutumaan kokoelmaan syvemmin, ja sekä varastosiirtoja että poistoja on tullut laatikkokaupalla. Ja kaikki muutkin ovat taatusti tehneet oman osuutensa. Tämän seurauksena lainausosastojen ja kirjavaraston hyllyt ovat ainakin osin hieman väljemmät, mikä on vain hyvä asia, kun taas säilytystilojen hyllyt pursuavat poistokirjoja. Kuten kuva kertoo.


Eikä kuvan hylly olen se ainoa täysi paikka, vaan poistokirjalaatikoita on joka paikassa: pöytien päällä, pöytien alla, lattialla muuten vaan jne jne. Toivotaan, että suurin osa poistetuista kappaleista löytää uuden omistajan Elolystien poistokirjamyynnissä keskiviikkona 29.7. klo 12 alkaen.

Kirjamyynti saa tänä vuonna hieman uuden ilmeen, sillä myynti järjestetään tänä vuonna kirjaston pihalle pystytettävässä teltassa. Olemme vuokranneet Teuvan Pallon teltan ja nyt voimme olla pihalla säällä kuin säällä. Tämä helpottaa kaikkien paikallaolevien oloa. Sisällä tunnelma on joskus tiivistynyt liian kosteaksi - ihan kirjaimellisesti. Muistakaa, että kaikkea aineistoa emme tuo kerralla esiin, vaan sitä jätetään vähän myöhemminkin paikalle tuleville. Sitä paitsi, teltta muodostaa nyt selkeän rajan tilalle.

Kesän aikana on myös mietitty vähän tulevaa ja ainakin mainintana tässä voin sanoa, että syyskuun loppupuolelta alkaen Teuvan kirjastolla alkaa käydä lukukoira. Mutta tästä asiasta lisätietoa myöhemmin elokuussa.

Ja onhan niitä asiakkaitakin käynyt totta kai. Joskus ihan pieneksi ruuhkaksi asti, mikä sekin on vain hyvä asia.

Aki

torstai 25. kesäkuuta 2015

Uusi kirjastovirkailija on valittu

Tiistaina 23.6. oli Orrelassa pitkä päivä, kun Teuvan kirjastolle haettiin uutta kirjastovirkailijaa. Seitsemän henkilöä kahdeksasta kutsutusta oli saapunut paikalle ja kukin sai 20 minuuttia aikaa vakuuttaa haastatteluraati. Haastatteluiden päätteeksi pidettiin sivistyslautakunnan kokous, jossa valinta lopullisesti tehtiin.

Haastateltavina oli erilaisia mutta osaavia ihmisiä eri puolelta Suomea. Valituksi tuli yksimielisesti Kasvatustieteiden ja filosofian maisterin tutkinnon omaava 32-vuotias Marja Niska. Hän asuu tällä hetkellä Oulussa, mutta on kotoisin Muoniosta.

Marja aloittaa työnsä Teuvan kirjastolla 1.9. ja hänen tehtävänkuvaan kuuluu mm. kirjavinkkaus koululaisille, joten tulevana talvena tätä kysyttyä toimintaa meidän on jälleen mahdollisuus tarjota. Mutta ennen vinkkauspyyntöjä annetaan Marjan perehtyä rauhassa tehtäviinsä, taloon ja uusiin ihmisiin. Saamme hänestä hyvän ammattilaisen joukkoomme. Tervetuloa!

Aki

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Kirjastopäivät 2015

Hannu Sulin kertoo kirjastolain uudistamisesta.
Viime viikolla keskiviikosta perjantaihin järjestettiin Seinäjoella valtakunnalliset kirjastopäivät ja Teuvaltakin oli henkilökuntaa paikalla. Keskiviikkona kaikki kynnelle kykenevät lähtivät kuuntelemaan ajankohtaista asiaa ja tapaamaan kollegoita, siksi kirjastokin oli päivän kiinni. Allekirjoittanut oli paikalla kaikkina kolmena päivänä. Hyviä luentoja ja puheenvuoroja käytettiin ja taas tuli jotain uuttakin opittua.

Päivien otsikkona oli Työkaluja tulevaisuuteen ja aiheet liikkuivatkin tulevaisuuden kirjastosta lukemisen tapojen kautta kirjastolaisten osaamiseen. Lisäksi kuultiin ajankohtaisia esityksiä erilaisista valtakunnallisista hankkeista sekä tietoiskuja yhteistyökumppanien kirjastoille tarjoamista palveluista. Lopuksi vielä oli tarjolla tutustumiskierros pariin alueen kirjastoon.

Yksi mieleenpainuvimmista esityksistä oli työn luovuuteen tai luovasti töissä olemiseen liittyvä luento. Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Juha T. Hakala kertoi omista kokemuksistaan työn luovuudesta ja totesi sen mitä moni muukin on viime aikoina todennut, että koko työpäivää ei voi mennä ns. 100 lasissa. Muuten työteho kärsii ja lopulta tulee uupumus, ennemmin tai myöhemmin. Päivää pitää rytmittää ja priorisoida ne tehtävät, jotka pitää tehdä tosissaan. Jotkut työt ovat vaan vähemmän huomiota vaativia ja niihin ei pitäisi myöskään uhrata liikaa aikaa. Tekemisiään pitäisi aina välillä katsoa kauempaa ikään kuin lintuperspektiivistä ja hahmottaa se, miten oma työ sijoittuu kokonaisuuteen. Sitä kautta saattaa huomata paremmin ne todella tärkeät työt. Ja kun ei aina ole kaasu pohjassa, niin se luovuuskin pääsee nousemaan pintaan.

Eihän se aina näin helppoa ole, mutta tähän pitää pyrkiä.

Näinä niukkuuden aikoina ehkä pitäisikin löysätä tahtia enemmän kuin kiristää, jotta uusia luovia ajatuksia esimerkiksi toimintojen järjestämiseksi tulisi mieleen ja olisi lopulta tehokkaampi työntekijä kaikin puolin.

Lisätään tähän loppuun vielä lukuvinkki. Aiheesta voi lukea enemmän Hakalan kirjasta Luova laiskuus. Löytyy kirjaston hyllystä. Linkistä näet saatavuustiedot.

Aki

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Kesän aukioloajoista


Kirjastolla on kesä-heinäkuussa hieman poikkeavat aukioloajat. Yhtään päivää kirjasto ei kuitenkaan ole kiinni kokonaan, vaan nipistämme muutamana päivänä pari tuntia ilta-ajasta. Poikkeuksena tietenkin Juhannusaatto, jolloin olemme suljettuna perinteiseen tapaan.