torstai 26. marraskuuta 2015

Postilakon vaikutukset

Tänään alkavat näkymään Postin lakon ensimmäiset vaikutukset myös Teuvan kirjastossa.

Krannit-kirjastojen sisäiset kuljetukset eivät lähteneet eilen keskiviikkona liikkeelle Postin kautta, koska niitä ei oltaisi tänään enää varmuudella jaettu eteenpäin. Olemme pyrkineet saamaan tärkeimmät ja kiireisimmät varaukset asiakkaille muilla tavoin. Kiireettömät jäävät odottamaan.

Otamme vastaan seuravarauksia normaalisti, mutta ne eivät liiku nyt kotikirjastoistaan hetkeen ainakaan Postin kautta. Tilanne jatkuu tällaisena toistaiseksi. Senkin jälkeen, kun palataan päiväjärjestykseen kestää jonkin aikaa ennen kuin jakelu toimii entisellään.

Myös sanoma- ja aikakauslehtien jakelussa on viivettä. Ilkka, Pohjalainen ja Helsingin Sanomat jaetaan normaalisti aamujakelussa, mutta päiväpostin mukana tulevia lehtiä ei saada kirjastoon normaalisti. Tänään tulivat vain Seura ja Syd-Österbotten.


Nyt onkin oiva mahdollisuus tutustua kirjaston ePress-palveluun, jossa ovat lähes kaikki kotimaiset isot päivälehdet ja runsaasti pienempiä paikallissanomalehtiä. Palveluun pääset kirjaston lehtisalissa olevalla iPad-tabletilla. Lehdet ovat digitaalisia näköispainoksia, eli sisältö on aivan samaa tavaraa kuin paperilehdessäkin. Palvelussa olevat lehdet tulevat lakosta huolimatta ajallaan ja saatavilla on aina tuorein lehti.

Henkilökunta auttaa mielellään opastamisessa. Tervetuloa testaamaan!

Aki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti