No niin, nyt ollaan remontissa siinä vaiheessa, että uusien portaiden pohjat on valettu, salaojaputket asennettu ja vesieristystä parannettu. Maatakin on vaihdettu jonkin verran kirjaston edestä.
Portaat ovat aika pitkälti nyt siinä vaiheessa, että ne saavat jäädä odottelemaan tulevaa kesää. Silloin ne viimeistellään pintakerroksella ja rakennetaan kunnon kaiteet. Joka tapauksessa uudet portaat ovat leveämmät ja vaikka invaluiska tulee suurin piirtein samasta paikasta kuin ennenkin, niin nyt oven edessä on reilusti tilaa kääntyillä niin lastenrattailla kuin pyörätuolillakin. Kyllä nyt kelpaa tulla kirjastoon tavalla kuin tavalla. Ja palautuslaatikkokin on taas ihan normaalissa käytössä.
Pihamaalla tehdään syksyn aikana vielä pinnanmuotojen muokkausta ja sitten sekin saa jäädä odotuskannalle. Vasta ensi kesänä laitetaan uusi asfaltti. Myös istutukset ja muut viimeistelyt tehdään ensi vuoden puolella.
Aki
Kirjoituksia ajankohtaisista asioista, tapahtumista ja kaikesta mikä liittyy kirjaston avaraan maailmaan.
tiistai 10. marraskuuta 2015
tiistai 3. marraskuuta 2015
2.luokkalaiset kirjastossa vierailemassa
Sitten meillä olikin pikkuinen ongelma: olisimme halunneet lukea sadun, mutta satuhahmot olivat luikkineet karkuun omien kirjojensa sivuilta tietokirjojen väliin! Onneksi hahmot olivat jättäneet viestilappuja minne olivat lähteneet seikkailemaan, näiden vihjeiden avulla saivat 2.luokkalaiset vieraamme mennä etsimään satuhahmoja. Etsijämme olivat taitavia ja hahmot löytyivätkin nopeasti yksi toisensa jälkeen, enemmänkin niitä olisi saanut piilossa olla, niin nopeasti ne löytyivät!
Meille kirjastossa päivä oli oikein mukava!
MJ
Selkokielistä lainattavaa
Tämän tekstin pitäisi olla tietenkin selkokielellä, kun puhutaan selkokielisestä aineistosta. Yritän kirjoittaa selkeästi, vaikka en selkokieltä varsinaisesti osaa.
Teuvan kirjastossa on monenlaista luettavaa ja lainattavaa aineistoa, joka on kirjoitettu selkokielellä. Aikuisten lehtisalissa on kaksi lehteä, aikakauslehti Leija sekä sanomalehti Selkosanomat. Leijaa voi lainata myös kotiin, mutta Selkosanomia ei.
Lehtien lisäksi on lainattavana monenlaista kirjallisuutta selkokielellä. Lasten ja nuorten puolella on pääasiassa kertomakirjallisuutta eli romaaneja ja satuja. Ne kirjat on sijoitettu lastenromaanien hyllyn loppupäähän. Samassa kohdassa ovat siis sekä lasten että nuorten kirjat.
Aikuisten selkokieliset romaanit ovat yläkerrassa käsikirjastossa. Käsikirjastohuoneeseen pääsee lehtisalin kautta. Siellä on kirjatorni, jossa kirjat ovat. Samassa tornissa on myös isotekstisiä kirjoja, jotka ovat muuten samanlaisia kuin alkuperäinen teos, mutta teksti on isompi kokoista.
Sekä lasten että aikuisten tietokirjat on sijoitettu aiheensa mukaiseen luokkaan omille osastoilleen muiden kirjojen sekaan. Selkokielisten kirjojen selässä, eli hyllystä näkyvässä kapeassa osassa, on tarra, jossa on koodi SEL. Tämä tarkoittaa, että kirja on selkokielinen.
Jos haluamaasi teosta ei löydy, niin aina voi kysyä kirjaston henkilökunnalta. Me autamme mielellään, jotta oikea teos löytyy.
Kirjaston valikoimaan voi tutustua myös verkkokirjaston kautta. Tästä linkistä pääsee listaukseen, mitä kaikkea selkokielellä kirjoitettuja kirjoja löytyy Teuvan kirjastosta.
Kirjastossa on myös aivan normaalilla kielellä kirjoitettuja teoksia selkokielestä. Jos aihe alkoi kiinnostamaan enemmän, niin ei muuta kuin tutustumaan aineistoon.
Aki
Teuvan kirjastossa on monenlaista luettavaa ja lainattavaa aineistoa, joka on kirjoitettu selkokielellä. Aikuisten lehtisalissa on kaksi lehteä, aikakauslehti Leija sekä sanomalehti Selkosanomat. Leijaa voi lainata myös kotiin, mutta Selkosanomia ei.
| Teuvan kirjaston selkokieliset lehdet. |
| Lasten ja nuorten selkokielisiä romaaneja. |
| Yläkerran kirjatorni, jossa on aikuisten selkokielisiä romaaneja. |
Jos haluamaasi teosta ei löydy, niin aina voi kysyä kirjaston henkilökunnalta. Me autamme mielellään, jotta oikea teos löytyy.
Kirjaston valikoimaan voi tutustua myös verkkokirjaston kautta. Tästä linkistä pääsee listaukseen, mitä kaikkea selkokielellä kirjoitettuja kirjoja löytyy Teuvan kirjastosta.
Kirjastossa on myös aivan normaalilla kielellä kirjoitettuja teoksia selkokielestä. Jos aihe alkoi kiinnostamaan enemmän, niin ei muuta kuin tutustumaan aineistoon.
Aki
keskiviikko 28. lokakuuta 2015
Asfaltti lähtee
Viikossa on ehtinyt tapahtua paljon. Kirjaston ympärille kaivettu oja on pääosin täytetty ja alkaa seuraava vaihe. Parkkipaikan asfalttia on nyt alettu repimään pois. Pintaa poistetaan noin puolen metrin syvyydeltä ja kymmenen metrin matkalta talon seinästä ulospäin. Massan vaihdon jälkeen maa muotoillaan uudestaan siten, että vesi valuu poispäin rakennuksesta.
Tästä johtuen kulku kirjastoon tapahtuu henkilökunnan oven kautta noin viikon ajan, eli ensi viikon puoleen väliin saakka. Piha jää muotoilujen jälkeen hiekalle odottamaan ensi kesää, jolloin siihen laitetaan uusi päällyste.
Koska pääovi on suljettuna, eikä ovelle pääse, lainojen palautuslaatikkoa ei voi käyttää. Pyydämme asiakkaita huomioimaan tämän, kun olette palauttamassa lainoja. Pahoittelemme, jos tästä aiheutuu ylimääräistä haittaa. Aamuisin klo 8-12 palautukset voi käydä tuomassa sisälle lainaustiskille, mutta kun kirjasto on kiinni iltaisin palautuksia emme voi ottaa vastaan.
Asiakkaat ja henkilökunta kulkevat siis kaikki nyt noin viikon ajan henkilökunnan ovesta. Ovet ovat auki aina, kun henkilökuntaa on paikalla, ellei toisin ilmoiteta.
Remontti on tietojen mukaan edennyt aikataulussa ja kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan. Toiveissa on siis saada terveet tilat remontin jälkeeen.
Aki
Tästä johtuen kulku kirjastoon tapahtuu henkilökunnan oven kautta noin viikon ajan, eli ensi viikon puoleen väliin saakka. Piha jää muotoilujen jälkeen hiekalle odottamaan ensi kesää, jolloin siihen laitetaan uusi päällyste.
Koska pääovi on suljettuna, eikä ovelle pääse, lainojen palautuslaatikkoa ei voi käyttää. Pyydämme asiakkaita huomioimaan tämän, kun olette palauttamassa lainoja. Pahoittelemme, jos tästä aiheutuu ylimääräistä haittaa. Aamuisin klo 8-12 palautukset voi käydä tuomassa sisälle lainaustiskille, mutta kun kirjasto on kiinni iltaisin palautuksia emme voi ottaa vastaan.
Asiakkaat ja henkilökunta kulkevat siis kaikki nyt noin viikon ajan henkilökunnan ovesta. Ovet ovat auki aina, kun henkilökuntaa on paikalla, ellei toisin ilmoiteta.
Remontti on tietojen mukaan edennyt aikataulussa ja kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan. Toiveissa on siis saada terveet tilat remontin jälkeeen.
Aki
tiistai 20. lokakuuta 2015
Ojan yli kirjastoon
Tänään on remonttityömaa edennyt jälleen huimasti eteenpäin. Aikaisin aamulla pääoven portaat oli jo poistettu ja kirjastoväen tullessa töihin kaivinkone kaivoi jo syvää kuoppaa oven edessä. Yllä video kaivamisesta. Kaivannon ylittävä silta odotti vielä paikalleen pääsyä. Talon seinustan istutukset ja muut esteet siirtyivät kevyesti pois paikoiltaan, kun kaivuri jatkoi työtään. Ennen kuin ovet avautuivat puoliltapäivin, oli väliaikainen kulkureitti asennettu jo paikalleen. Miehet rakensivat rampin reunalle vielä kaiteetkin, joten eiköhän siitä kaikki pääse yli ilman sattumuksia.
Piha on tällä hetkellä lievästi sanottuna hieman eri näköinen kuin normaalisti ja se tulee muuttumaan päivittäin. Parkkipaikkoja on vähemmän käytössä ja pyörätelineetkin on siirretty pois. Pyrimme saamaan asiakkaiden pyörille jonkin selkeän paikan, etteivät ne olisi tiellä.
Kun maakasoja on siellä täällä, puskat on siirretty lähes keskelle pihaa ja muutenkin piha on aivan työmaata, niin liikkuminen vaatii tarkkaavaisuutta. Kaikkien alueella kulkijoiden on syytä pysyä sallitulla alueella, ettei satu mitään vahinkoa.
Mutta vaikka pihalla myllätään, niin talon sisällä toiminta jatkuu normaalisti. Eli kirjasto on auki kuten ennenkin.
Aki
Turun kirjamessut 2.-4.10.2015
Tänä syksynä vietettiin Turun kirjamessujen 25-vuotisjuhlaa. Teemamaana oli tällä kertaa Ruotsi, ja kotimaisina teema-alueina olivat Saamenmaa ja Kustavi.
Minulla oli mahdollisuus
osallistua lauantaina 3.10.-15 kirjamessuille Merikarvian
opisto-kulttuurilautakunnan ja kirjastoväen järjestäessä matkan Turkuun.
Ystävällisesti he ottivat minut joukkoonsa ja sain nauttia kirjailijoista,
kirjallisuudesta sekä kirjojen tuotteistamisesta.
Turun kirjamessujen ohjelmapäällikkö
rouva Jenni Haukio luotsasi
tapahtumaa jo neljättä kertaa messujen isän Kari J. Kettulan jalanjäljissä.
Myös tasavallan presidentti Sauli
Niinistö nähtiin messuilla.
Suomen dekkariseuran
dekkaritähdet mm. Outi Pakkanen, Reijo Mäki ja Christian Rönnbacka kertoivat
kirjoistaan. Ruotsalaisista dekkaritähdistä mm. Liza Marklund, Håkan Nesser ja
David Lagercrantz olivat haastateltavina syksyn kirjoistaan.
David Lagercrantz astui edesmenneen Stieg Larssonin saappaisiin
jatkamaan Millenium-rikoskirjojen sarjaa dekkarillaan ”Se mikä ei tapa”.
Lagercrantz esiintyi eloisasti haastattelussaan ja sanoi olleensa uskollinen
Larssonin luomalle maailmalle, mutta tuoneensa dekkariin vahvasti myös oman
kädenjälkensä. Larssonin kirjat esimerkiksi ovat väkivaltaisempia kuin
Lagercrantz halusi kirjoittaa. Minäkin
jopa pysyin ns. ”kärryillä” kaiken aikaa englanninkielisessä haastattelussa.
Mielenkiintoista kuultavaa oli
kirjailija Matti Röngän haastattelu
uutuuskirjastaan Eino ja niinpä
kirja tuli mukaani nimikirjoituksella varustettuna isänpäivälahjaksi. Samaten
tuli joululahjaksi lapsille kirjailija Henry
Ahon teos Minivampyyrit ja
sihisevien liskojen saattue omistuskirjoituksella. Henkka esiintyi
ystävällisenä kuten aina ”messuväen” ympäröimänä. Itselleni meinasin ostaa
vielä Lauri Tähkän Hellannupit kaakkoon
– ruokaa rakkaudella –kirjan, mutta
budjetti ei antanut periksi.
Saamelaiskulttuuri oli esillä messuilla voimakkaasti. Saamelaisia
oli hienoa katsella kansallispuvuissaan.
Ulko-alueen laavulla oli saamelaisten käsityöpaja. Kauneutta riitti
maharottoman palio.
Lasten ja nuorten kirjailijoita
kuuntelimme vain lyhyitä hetkiä. Tämä sen vuoksi, että syöräkki piti jossain
välissä. Seurasimme mm. Sinikka ja Tiina
Nopolan haastattelua aiheesta Risto Räppääjä sekä Heinähatun ja
Vilttitossun ihmeellisistä seikkailuista. He kertoivat myös aikaisemmista
teoksistaan sekä uutuuskirjoistaan. Emme myöskään ehtineet kuulla Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatun ja Patun Ihmeellinen
joulu-haastattelua. Väliin jäi myös ”Tiina on aina Tiina” - Anni Polva-palkinnon ehdokkaiden
julkistustilaisuus. Harmittaa!
Aika oli rajallinen ja
paluumatkalle oli lähdettävä Mäkelän Mukavien Matkojen mukana, vaikkakin hienoa
ohjelmaa olisi riittänyt. Mutta jostakin oli luovuttava, ettei tarvinnu kävellä
kotio.
Messuterveisin, Sirpa YK
Tunnisteet:
Aino Havukainen,
David Lagercrantz,
dekkarit,
Henry Aho,
kirjamessut,
koulutus,
Lauri Tähkä,
lukeminen,
lukuvinkki,
Matti Rönkä,
Minivampyyrit,
Sami Toivonen,
Sinikka Nopola,
Sirpa YK,
Tiina Nopola,
uutuudet
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
