KMONKTNN: Sarjakuvanikkarin oppaat

Kyllä mä oon niin kateellinen teille nykynuorille.

90-luvulla ei ollut mitään. No, oli aika paljonkin kaikkea, paitsi ei oppaita sarjakuvien tekemiseen. Yksi YLE:n televisio-ohjelma (erinomainen Lähtöruutu Sarjakuvaan, 1994) ja legendaariselta Will Eisneriltä oli opas. Mestari Eisnerin teoksen viimeisin suomenkielinen painos on vuodelta Ei Ikinä. Comics and Sequential Art on merkkiteos ja sen löysi jos oli tarpeeksi säkää syntyä väkitiheämpään Suomenkolkkaan tai osasi käyttää kirjastoa. Tätä kirjoittavalle pyyhekumiuunolle Eisnerin opus oli täysin tuntematon vielä 2000-luvulle asti.

80-luvulla sarjakuvalla meni verrattain hyvin, ainakin 90-luvun näkövinkkelistä. 90-luvun näkövinkkelistä melkein kaikella kulttuurilla menee hyvin. Lama-ajan sarjakuvaharrastajat raapivat tähteitä 80-luvulta eli sarjakuvanaatikot elivät kädestä suuhun kuin pula-aikana konsanaan, mutta nyt ei rutista siitä.

Kutila ja Ahlqvist, korkinavaajat tulvaluukulla!

Nyt rutistaan siitä miten ennen ei voinut tietää miten sarjakuvia tehdään. 90-luvulla meillä oli vain yksi suomenkielinen opas: Kutilan ja Ahlqvistin Piirrä sarjakuvaa! Se oli ensimmäinen suomalainen sarjakuvanteko-oppikirja ja sen opetusten tukemana aloitteleva piirtelijä joutui kompuroimaan läpi 90-luvun. Joka paikassa toitotettiin, miten neliväripainatus oli kallista, värisarjakuvaa edes oppaassa käsitelty, ja ainoa keino saada tekosensa esille oli omakustantaa se ja roikkua joka taivaan tapahtumassa lappustensa kanssa. (Uskon muuten, että juuri tuo kokoontumisen kulttuuri on suurin syypää siihen miksi suomalainen sarjakuvakenttä on tajuttoman eloisa, monipuolinen, värikäs ja omaääninen ja hiukan sisäänpäin vinksallaan.)

Ilman herroja Ari Kutila ja Keijo Ahlqvist peräkylän lyijykynittäjä olisi raapinut päätään paperin sijaan. Piirä sarjakuvaa! opetti tietämättömälle sarjakuvasanastoa (mikä on strippi-sarjakuva?), tietoa piirtämisestä, perspektiivistä ja ihmiskehon mittasuhteista ja sarjakuvan työvälineistä (en ole tähän päivään mennessä törmännyt missään Rapidoon) ja teoriaa sarjakuvan lukusuunnista (mainion Mämmilä-esimerkin). On ihmeellistä miten paljon tietoa mahtuukaan 70:neen kuvitettuun sivuun, jos lukija ei tiedä entuudestaan mitään. Kuka tietää mistä Kutila, Ahlqvist tai herramunjee Mauri Kunnas ja Tarmo Koivisto olivat oppinsa saaneet, mutta peräkylän piirtäjä sai oppinsa Piirrä sarjakuvaa! –opuksesta.

Kutilan ja Ahlqvistin perässä

18 vuotta Kutilan ja Ahlqvistin jälkeen Mari Ahokoivun Sarjakuvantekijänopas saapui odottaville tussinmustille käsille. Ahokoivun otteessa on paljon kotimaisen sarjakuvan ominaispiirteitä. Ahokoivu piirtää itsensä sivuille kertomaan asioita. Keino on tuttu Scott McCloudin Sarjakuva  -Näkymätön taide teoksesta (jonka jokaisen sarjakuvaharrastajan pitäisi lukea), mutta mikä tekee Ahokoivun oppaasta juuri suomalaisen on sen rento henkilö- ja omakohtainen sekä omantyylinen ote. Oppaassa käsitellään nyt myös sarjakuvien värittämistä, niiden tekemistä tietokoneella, sekä lyhyesti sarjakuvayhteisöä, jota tekijä pitää arvossaan. Ahokoivu ilmaisee asiansa kevyesti ja itseironisesti. Kaunokirjoitukseen on vaan pakko tottua. Jopa kohdassa, jossa kerrotaan miten tekstauksen tulee aina olla selkeää…

Reima Mäkisen kirjat Mangan harmaasävyt ja Mangan värit edustavat opasotoksen spesifimpää aineistoa. Ne keskittyvät vain aiheisiinsa ja voi pojat nämä oppaat ovat todellakin tietokirjoja. Aiheet käsitellään perin pohjin. Sävyt ja värit kuljettavat lukijansa rasterikalvoista väriteoriaan tietokoneellista kuvankäsittelyä unohtamatta. Myös Mäkinen piirtää itsensä seikkailemaan monelle sivulle tuomaan ”terve tuttu!” –tunnetta.

Vuonna 2010 ysikyt lyijyllä sormenpäänsä pysyvästi pigmentoinut tuhertaja sai semmoista jännää, että loikkasi riemusta ilmaan: WSOY julkaisi Ilpo Koskelan Sarjakuvantekijän oppikirjan. Minä tunsin Koskelan Aleks Revel sarjakuvien tekijänä. Aleks Revel oli lähimpänä Corto Maltesea kuin mikään muu suomalainen sarjakuvasankari. Se seikkaili jopa keittokirjan sivuilla. Ilpo Koskela on rautainen ammattilainen, eikä hänen oppaansa petä. Sarjakuvantekijän oppikirja on nimenomaan oppikirja. Se pysyy kattavasti ja vakavastikin asiassaan ja sen sivuilla myös muut ammattilaiset (mukana Pertti Jarla!) pääsevät kuvailemaan sarjakuvantekoprosessejaan sivun tai parin ajan. Oppaassa on epätavallisesti harjoitustehtäviä ja siitä puuttuu piirretty versio Ilpo Koskelasta.

 

Aura Ijäksen Sarjakuvien tekeminen on oppaista uusimpia. Se on värikäs sukulainen Ahokoivun oppaalle. Ijäksen alter ego seikkailee pilkullisen kissansa kanssa sarjakuvan tekemisen maailmassa. Opas on eloisa, rento ja omakohtainen suomalaiseen tyyliin. Ijäksen teoksessa tulee esiin myös muita kotimaisten oppaiden erityispiirteitä: ne käsittelevät myös ideoimista, luonnoslehtiöiden pitämistä ja valkoisen paperin kammoa. Kotimaisten oppaiden rinnalla on julkaistu erinäisiä muita sarjakuvaoppaita, joissa keskitytään enemmän välineisiin ja tekniikkaan ja suorastaan maanisesti hahmoihin.

Japanilainen änkesi markkinoille

2000-luvun alussa tapahtui jotakin kummallista. Taskarinkin rinnalla pienenoloiset pokkarit ilmestyivät lehtipisteen sarjakuvahyllylle ja nämä sarjakuvat luettiin nurin kurin, niissä oli outoja symboleita ja aivan vieras mielenmaisema. Japanilainen manga ryntäsi Suomen markkinoille ja mangan piirustusoppaat tulivat hetimmiten perässä.

On vain sopivaa, että ryntäyksen aloittaneen Dragon Ball –sarjakuvan tekijän näkemys siitä miten sarjakuvia olisi nastempaa tehdä, liittyisi sarjakuvaoppaiden joukkoon. Itseasiassa Toriyaman Piirrä mangaa on tämän katsauksen toiseksi vanhin opas. Toriyama käsittelee sarjakuvia ja piirtämistä reippaalla huumorilla ja jakaa muutaman oivallisen vinkin. Hän ei ota itseään vakavasti ja hänen oppaansa on hauska. Lisäksi pokkarin sivuilla pomppii alter ego, jonka ulkomuoto ei aivan ole yhtä uskollinen tekijänsä ulkomuodolle kuin suomalaisissa oppaissa.

Katsauksen toiseksi vanhin ulkomaalainen ei ole japanilainen. Franklin Bishopin Sarjakuvapiirtäjän käsikirja on väreissä ja outo sellaisella hämärän tavanomaisella tavalla kuin Reino-tossut korkeushyppykisoissa. Se on tylsähkön oloinen ja hieman luotaantyöntävä, mutta varsin asiapitoinen ja kiitettävän kattava kierrevihkonen. Siinä käsitellään muista oppaista poiketen myös karrikatyyrejä ja siinä on oma lukunsa piirtäjän ammatista. Pellosta revityllä blogaajallanne ei ole kompetenssia arvioida Bishopin tietojen soveltuvuutta suomalaiseen julkaisukenttään/-kulttuuriin, mutta luku on taatusti mielenkiintoinen ensimmäiseksi silmäykseksi myyttiseen kuvittajan ammattipolkuun.

Sangatsu manga, tuo lehtihyllyjen mullistaja, julkaisi 2013 ”Studiomanga: Sarjakuvantekijän tehokurssi”  –kirjaparin. Niissä sarjakuvan tekemistä ei käsitellä toriyamalaisen löysin rantein. Studio manga keskittyy sarjakuvan piirtämiseen. Tehosteet, ihmishahmot ja välineet ovat opusten keskiössä sarjakuvan kerronnan, ideoinnin ja ruutujaon jäädessä likipitäen kokonaan pois.

Katsauksen viimeinen opas on Ryuta Osadan Creating Manga – From Desing to Page. Sen fokus on japanilaiseen tapaan hahmonsuunnittelussa, mutta se kattaa komeasti sarjakuvasivun hahmottelun, kuvankäsittelyn ja värityksen. Se on kattauksen ainoa englanninkielinen, mutta se on hyvin havainnollinen ja siinä on 28 sivuinen esimerkkisarjakuva. Jos kolmas kotimainen taipuu edes rautalankaisella ralliääntämyksellä Creating Manga –kirjaan kannattaa tarttua.

Nollakymppi on parempi kuin ysikymppi

Näin nollakymppi-luvun puolessa välissä ei sarjakuvanautilla ole oppaista pulaa. Tietoa löytyy verkon periltäkin parilla google-haulla. Ei tarvitse peräkylän piirtelijän keksiä tekosyitä, ei kuvitella esteitä, vaan oiva oppikirja löytyy kirjastokortin päästä.

-ttt

Näin piirrät sarjakuvaa (eikä tässä kaikki):

Ari Kutila & Keijo Ahlqvist: Piirrä sarjakuvaa!(Sarjakuvakeskus, 1989)
Akira Toriyama: Piirrä mangaa (Sangatsu Manga, 2005)
Franklin Bishop: Sarjakuvapiirtäjän käsikirja (Kustannus-Mäkelä, 2007)
Mari Ahokoivu: Sarjakuvantekijän opas (BTJ, 2007)
Reima Mäkinen: Mangan harmaasävyt (Opus, 2007)
Reima Mäkinen: Mangan värit (Osuuskunta Lilith, 2009)
Ilpo Koskela: Sarjakuvantekijän oppikirja (Arktinen Banaani, 2010)
Ryuta Osada: Creating Manga – From Desing to Page (Crowood 2010)
Hikaru Hayashi, Go Office: Studio Manga. Osat 1&2 –Sarjakuvantekijän tehokurssi (Sangatsu Manga, 2013)
Aura Ijäs: Sarjakuvan tekeminen (Finn Lectura, 2013)